Kevätkengät

Tuli pääsiäisen aikaan shoppailtua. Ihan itselle kevyet kevätkengät. Ihanat, paksua nahkaa, istuvat kuin hansikas ja mikä tärkeintä, varsi on sen verran kapea, että pysyy sekin lörpöttelemättä ja napakasti paikoillaan. Pitää suojata kengät kunnolla ja oletettavasti kävelen noilla melkoisen monta kevättä ja syksyä (ja mahdollisesti leudompaa talveakin). Tuli hyvä mieli, hyvin istuvien saapikkaiden löytäminen ei ole helppoa, kun on oikeasti pitkät sääret ja hyvin ohkaiset pohkeet. Ja muutenkin.. Nuo ovat ihan täydelliset, sopiva yhdistelmä biker-tyyliä ja siroutta, pohjissakin on kukkasia.

Aamu tosin oli vähän ankea. Ei leipää aamupalaksi. Söin banaanin ja join ruusunmarjateetä. Yleensä syön leipää kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla, nyt ihana pääsiäislimppu oli ehtinyt hapantua pahan hajuiseksi, en pystynyt. Nenä on liian tarkka etenkin leivän suhteen. Mies väitti, että hän ei huomaa mitään omituista leivässä, minä oli oksentaa, kun avasin pussin. Ja tuo oli vielä sitä ainoaa pääsiäislimppua, jota saan syödä. Kaikki muut on pilattu rukiilla. Surku. Välillä mietin, olenko ainoa yiherkkänenäinen leivän suhteen. Minun leipäni pitää olla tuoretta. Haistan lievänkin pahentumisen heti, olen haistanut niin kauan kuin muistan. Turhan hienonenäinen...

Lampun tuunailua ja löytöjä

Yläkerran aulan lamppu löytyi joskus kierrätyksestä kohtuuedullisesti. Siinä oli päällä aika elämää nähnyt riepu, mutta kun otin sen pois, alta paljastui ihan siisti ja hyväkuntoinen muovikupu. Vähän se oli alaston ja kaipaili eloa. Alkujaan minun piti tehdä rosée-tekniikalla paparinarusta siihen päälle harva varjostin, mutta tuollapa ne paperinarut edelleen odottavat. Mutta Deko-kioskista löytyi kukkakoristeita, jotka sopivat lampun päälle ihan täydellisesti. Pari pakettia meni ja  nyt aulankin lamppu kestää katseen. Jos joskus saan ne paperinarukukkasetkin tehtyä, noille koristeille löytyy jo seuraava jalostusmuoto. Ovat oikeasti aika ihania.

Niin juu.. Olkkaristakin lähtee lähiaikoina loisteputki katosta. Heipat vaan, en jää kaipaamaan. Vieressäni pitää majaa sen tilalle lehahtva ihanuus. Aika kauan tuosta olen haaveillutkin.

Kävin kirpputorikierroksellakin pienen tauon jälkeen. Tässä vähän maistiaisia löydöistä. Kirjat ovat oikeasti vanhoja, 50- ja 60-luvuilta, mutta aivan loistavassa kunnossa kaikki. Mukitkin olivat erinomaisen edulliset ja toinen on vieläpä priima-kunnossa. Toisessa on pikkuisen pilkkuja ja ruostettakin, mutta eikhän noille käyttöä löydy, ainakin katseltavana. Kärpässienipilkut ovat aina kivoja.

Ihana kirja

Minulla on ollut paha kirjakriisi jo pidemmän aikaa. Olen aina rakastanut lukemista, kirjoja ihan esineinä, kieltä ja sanoja. Sitten yhtäkkiä en vain ole jaksanut lukea. Mikään kirja ei ole herättänyt lukuhaluja. Paitsi nyt tämä. Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys. Se oli ihan pakko saada ja kun se putosi postilaatikosta maltoin tuskin pitää näppejäni irti siitä. Illalla luin sen kahdessa pätkässä ihan hotkaisemalla. Tykkäsin.

Olen todella huono analysoimaan lukemaani, yleensä joko pidän tai sitten en pidä. Joko kirjailija saa tarinaansa taikaa tai sitten sitä ei ole. Tässä sitä oli. Surua, menetyksiä, mutta myös iloa ja kasvamista ja iloa siitä kasvamisesta. Minä tulin tuosta kirjasta ja sen kielestä onnelliseksi. Toivottavasti löydän pian uuden pakollisen luettavan. En minä osaa muuta sanoa, lukekaa itse. 

Maanantain matelua

Siinä nyt jonkinmoinen kuva pahamainoisesta banoffeetortusta. Minua kyllä naurattaa kuvan havainnollisuus; näkyy siitä, että päällä on kermavaahtoa. Vähän tuo täyte kurkistelee joiltain kohdin. Mutta herkkua oli, tänäänkin. Teen moista varmasti uudelleen. Mutta, se siitä tortusta...

Puhutaan ennemmin lautasista ja huonekaluista. Kyseinen lautanen löytyi viime kirpparireissulta. Itse asiassa niitä oli siellä kaksi, toinen hiukan kolhiintunut, mutta pääsi sekin mukaani. Kaapissa on odottanut jo vuosia samaa sarjaa yksi ruskea. Vihdoin löytyi sille seuraa. Jos en väärin muista, lautanen on Kaj Franckin suunnittelema, Nuutajärvelle. Noita on tosi ihanan värisiä olemassa, ehkä löydän joskus taas lisää...

Pöydän pinta puolestaan alkaa olla kokenut liiankin kovia. Neiti neljävee on saanut kroonisen porsastelukohtauksen eikä saa mitään lautaselta suoraan suuhunsa, kaikki menee vähintäänkin pöydän kautta... Ja niin isoa tablettia ei löydykään, että suojaisi riittävästi. Joutunen jossain vaiheessa taipumaan ja ostamaan inhoamani vahakankaan. Kankaisten pöytäliinojen pesuun hermo ei riitä. Niitä kun joutuisi pesemään vähintään kolme päivässä. Mutta haluaisin silti säilyttää edes pikkuisen pöydän pinnan vanhaa ootrausta, tätä tahtia siitä ei ole kuukauden kuluttua mitään jäljellä.

Tuo pöytä on oikeasti vanha. Oletan, että ootraukset on tehty jollain vesiliukoisella metodilla, koska ne tahtovat liueta varoivaisenkin pyyhkimisen mukaan. Toisaalta olen ostanut pöydän käyttöesineeksi, joten pinnan kulumisen kanssa on vain elettävä. Hiukan tosin huvittaa, että suren tuon pinnan kulumista. Yhtään sileää kohtaa kun pöytälevyssä ei ole. Ja muutenkin koko pöytä on aika kovia kokenut, joskin tukeva ja ryhdikäs. Ostin sen joskus 90-luvulla vanhojen tavaroiden kaupasta, koska tarvitsin pikkuiseen yksiööni sopivan pöydän. Sieltä se seurasi minua asunnosta asuntoon, oli välillä siskolla hoidossa ja palasi taas tänne. Kertaakaan en ole edes ajatellut, että luopuisin siitä. Jostain syystä tuo on minulle tärkeä esine, melkein rakas. Ja nyt se palvelee taas keittiönpöytänä. Eiköhän se sitä tarkoitus varten ole alkujaankin tehty. Silloin kauan sitten, johonkin pieneen mökkiin.

Virvon varvon...

Äidin pieni pääsiäisnoita. <3 Iski itselle melkein liikutus, kun lapsi oli niin suloinen ja innoissaan, kun lähti virpomaan muutamia sukulaisia ja tuttavia. Itse vietin päivän pääosin keittiössä, leivoin ja kokkasin innosta piukeana ja tänään ruoka olikin oikeasti äärettömän herkullista. Joskus käy niin. Onneksi. Pahin ärsytys/harmitus/ pännitys megalomanituxkin siinä ruokaa laitellessa vähitellen hävisi.

Pääsiäisjuttuja

Minulla oli huono päivä. Monella tapaa. Joskus niitä vain on, mikään ei suju ja kaikki odotettu menee mönkään ja tekisi lähinnä mieli hakata päätä seinään ja heitellä tavaroita. Vähintäänkin heittäytyä selälleen lattialle ja potkia jaloillaan. Tällä kertaa harmitus oli jo sitä luokkaa, että katsoin parhaaksi edes yrittää olla aikuinen ihminen ja järjestää pienelle ihmiselle kivaa tekemistä. 

Kyllä meillä sitten askarreltiinkin ja koristeltiin antaumuksella. Vähän omakin paha mieli helpotti kun huomasi, miten paljon tuo neiti on oppinut kaikenlaista pienellä aikaa. Rahiruohojen koristemunista tuli aivan hellyyttäviä ja pääsiäiskortteja riittää vaikka seuraavaksikin pääsiäiseksi...

Tein minäkin jotain. Vieraamman silmiin aivan järjetöntä, luulen. Keitin säilykepurkkeja kolme tuntia. Huomenna on toivon mukaan jälkiruokana banoffee-piirasta. Hiukan mietityttää, miten saan moista alas. On kuulemma huomattavan makeaa tavaraa... No, mies rakastaa kinuskia ja yletöntä makeutta eli ainakin yhdelle kelpaa. Kuuluu vain sarjaan pakko kokeilla.

Keväinen kolmiohuivi

Kevät tulee ja nyt tuli keväthuivikin valmiiksi. Tarvittin kerä Noro Silk Garde Sockia (256) ja suunilleen vuorokausi aikaa peruskolmiohuivin tekemiseen. Ainaoikeaa ja raidoitettuna hirveällä innolla. Lankaa meni aika tarkkaan yksi 100 g kerä. Ihanan värinen tuo on, harkitsen vielä, pingottaako vai eikö pingottaa, ei se sitä välttämättä kaipaa (ja minähän siis olen tosi aktiivinen pingottelija, tai sitten en). Tykkään kovasti. Nuo värit ovat ihan mielettömän upeat ja hehkuvat. Hyvän mielen huivi siis. :)

Mutta minuulla on enää yksi kerä Noroa laatikossa. Kureyon Sock odottaa kutomista. Ehkä taas tosiaan pitää hankkia lisää odottamaan inspiraatiokohtausta...

Se piti vielä sanomani, että tuossa huivissa on värikohta, joka alkoi huvittaa suunnattomasti. Yhdessä vaiheessa raitoihin osuivat kohdakkain violetti ja sinivihreä ja muistui taas nuoruus mieleen. Silloin joskus 80-90-lukujen taitteessa, kun tuo yhdistelmä oli lähinnä tosi jännien ja erikoisten tyyppien suosiossa. Maailmanparantajat ja mystikot pukeutuivat kirkkaaseen vihreään ja violettiin.