torstai 1. huhtikuuta 2010

Lampun tuunailua ja löytöjä

Yläkerran aulan lamppu löytyi joskus kierrätyksestä kohtuuedullisesti. Siinä oli päällä aika elämää nähnyt riepu, mutta kun otin sen pois, alta paljastui ihan siisti ja hyväkuntoinen muovikupu. Vähän se oli alaston ja kaipaili eloa. Alkujaan minun piti tehdä rosée-tekniikalla paparinarusta siihen päälle harva varjostin, mutta tuollapa ne paperinarut edelleen odottavat. Mutta Deko-kioskista löytyi kukkakoristeita, jotka sopivat lampun päälle ihan täydellisesti. Pari pakettia meni ja  nyt aulankin lamppu kestää katseen. Jos joskus saan ne paperinarukukkasetkin tehtyä, noille koristeille löytyy jo seuraava jalostusmuoto. Ovat oikeasti aika ihania.

Niin juu.. Olkkaristakin lähtee lähiaikoina loisteputki katosta. Heipat vaan, en jää kaipaamaan. Vieressäni pitää majaa sen tilalle lehahtva ihanuus. Aika kauan tuosta olen haaveillutkin.

Kävin kirpputorikierroksellakin pienen tauon jälkeen. Tässä vähän maistiaisia löydöistä. Kirjat ovat oikeasti vanhoja, 50- ja 60-luvuilta, mutta aivan loistavassa kunnossa kaikki. Mukitkin olivat erinomaisen edulliset ja toinen on vieläpä priima-kunnossa. Toisessa on pikkuisen pilkkuja ja ruostettakin, mutta eikhän noille käyttöä löydy, ainakin katseltavana. Kärpässienipilkut ovat aina kivoja.

4 kommenttia:

  1. piti kommentoida muutakin mutta voiko olla tottakaan; tuo aapinen on juuri samanlainen, mikä Vilpulle oli kaivettu esiin viime mummolareissulla "vessalukemiseksi"! Sieltä hän jo tärkeänä aikas monet kirjaimet esitteli, kun menimme perästä käymään.

    Muutenkin upeita löytöjä, taas :)

    VastaaPoista
  2. Älyttömän hieno lamppu!

    VastaaPoista
  3. Noi lampun koristeet on ihan mahtavia! Hiukan naurattaa, kun ollan samoissa hommissa. Täälläkin puuhataan lampulle uutta kupua. ,O)

    Upeet kirpparilöydöt! Hyvää pääsiäistä teille kaikille!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos. :) Mä tykkään itsekin tosta lampusta koko ajan enemmän. :)

    Minna laittaa sit omasta kuvustaan kuvaa tai siis lampunkuvusta ehkä kuitenkin. ;)

    VastaaPoista