Nautimme ihanista kevätpäivistä - ikkunasta. Neidillä on megaluokan räkätauti, joka tuntuu imevän voimat aika tehokkaasti. Minä istun sormet ristissä ja toivon, että räkä ei tulehduttaisi korvia tai keuhkoputkia. Edellisestä taudista on turhan vähän aikaa.
Leikkelin omenapuita ja toin vähän risuja maljakkoon. Haaveena olisi saada ne tekemään silmuja, ehkä kukkimaankin. Mies toi eilen kimpun ruusuja, jotka piristävät sopivasti toistaiseksi uinuvia oksia. On niissä silti jo selvät, pulleat silmut. Ehkä lehdet tulevat, kun kukat kuolevat.
Itselläkin on enemmän kuin pikkuisen tukkoinen olo. Samaa tautia kuin lapsella vai ihan normaalia siitepölytukehtumista? Selviää oletettavasti muutaman päivän sisään. Käsienpesu on tosin kuulunut ohjelmaan huomattavan tiheästi, mutta milläpä suojaudut aivastusräiskeiltä. Pieni käsi ei oikein muista nousta eteen pisaratartuntaa estämään...
Tulisi jo kesä. Kevät ei ole lempivuodenaikani, vaikka silläkin tietenkin puolensa on. Mutta kun ei malta, liian hidasta vaihteeksi kaikki.
Jk. eli jälkikirjoitus tuli mieleen... Ajelimme viikonloppuna kyläilemään ja silmät rekisteröivät ohimennen viitan Lemmenlaaksoon. Olisipa ihana sanoa kysyttäessa asuvansa Lemmenlaaksossa ja ihana myös kuulla tarina moisen paikannimen taustalla. Lemmenlaakossa on ihan pakko asua onnellisia ihmisiä, ainakin noin mielikuvan asteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti