torstai 8. huhtikuuta 2010

Kylppärin minimakeover


Ennen:
Lähtökohtana huomattavan epäkäytännöllinen lavuaari-peilihyllysysteemi, aika kömpelö hana, liian pieni lavuaari ja noin yleensä nuhjuinen ulkoasu. Kasvojen ja hampaiden pesu oli yhtä taistelua, koska otsa kolahti hyllyyn, kun altaalle kumartui. Vajaassa vuodessa paloi hermo tuohon viritykseen.

Nyt:
Ikea pelasti. Valikoimista löytyi inhimilliseen hintaan riittävän iso, mutta riittävän kapea lavuaari. Pytty kun sijaitsee strategisesti hankalalla paikalla pesukoneen siirtelyä ajatellen. Samaa vauhtia tuli uusi valaisin (,joka ei oikein suostunut kunnolla esiintymään kuvissa), peili, allaskaappi (tietenkin) ja tuo punainen pikkukaappi puhdistusaineita ym varten. Lisäksi seinälle kipusi pari jo kaapissa odottanutta naulakkoa kylpypyyhkeitä varten. Hanakin vaihdettiin. Nyt kelpaa loiskutella naamansa puhtaaksi. Ei kastu enää koko kylpyhuone. Ah riemua. 

Kaakelit eivät edelleenkään edusta ihan sitä tyyliä, mitä itse valitsisin, mutta välttävät. Varsinkin, kun niille ei nyt mitään voi tehdä. Ehkä sitten kymmenen vuoden kuluttua... Ja voisivat nuo todenpuhuen olla paljonpaljon pahemmatkin. Keskityn iloitsemaan etenkin punaisesta pikkukaapistani. Se on ihana. Ja miettimään, minkä väriset käsipyyhkeet raikastaisivat ilmettä parhaiten.




2 kommenttia:

  1. Ihanan värinen hortensia edellisessä kirjoituksessasi. Myös kylppärin uusi ilme on tosi kiva!!! Allas on aivan ihana!Oiskos limen tai omenan vihreet pyyhkeet liian "rajut"?

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Ja jotain limeä mäkin vähän mietin, mut pitää kokeilla, miten se suhtautuu noihin farkunsinisiin kaakeleihin. :P Kirkas punainen on ehkä pikkuisen edellä limeä...

    VastaaPoista