Kotiviikonloppu

Tautitilanne on taloudessa vakaa. Lääkekuuri aloitettu, sen lopullista vaikutusta odotellaan edelleen. Valitettavasti taitaa olla niin, että tuolla isommalla murmelilla on peräti kaksi tautia päällekkäin.. Lapsi raukka... Hilpeäksi menee... Joten olemme kotoilleet ahkerasti, Silakkainen on tietenkin pääsyt unilenkille, muuten viikonloppu on vietetty kotona.Minä olen ommellut lapsen riemuksi kalenterin ja tehnyt tänään siihen kortteja. Projekti pysähtyi puuttuviin kangasväreihin ja jouluisiin kuviin, mutta ei hätää, mies lupasi diilata huomena ruokiksella moisia minulle Tiimarista.

Olen myös todennut, että minulla on noin yleensä melkoisen hyvin varustettu askartelu-/käsityökaappi. Eipä ole kovin paljoa joutunut hankintoja edes harkitsemaan tuota kalenteria varten. Voisin kyllä yleensäkin opetella ensiksi tutkimaan kaappini sisältöä ennenkuin säntään ostamaan uutta. Löysin kaikenlaista, jonka olemassaolon olin jo moneen kertaan ehtinyt unohtaa. Jotta askarteluaa luvassa jatkossakin.

Ihana mieheni vaihtoi myös alakeran vessaan "uuden" lampun, joka sekin löytyi vanhoja varastoja pönkimällä. Edellinen oli vain minun silmääni... Krhm... Ei niin osuva. Nyt ensiksikin valaistus on kauniimpi ja vieläpä tehokkaampi. Uuden lampun kuvaaminen osoittautui mission impossibleksi, joten voin vain vakuuttaa, että kivemmalta näyttää.

Perjantaina vietimme kissanpäiviä ja sain sen kunniaksi tulppaaneja ja siskolta maljakollisen tylliä ja valoa. Piti siis siivota senkin päällinen. Ehkä tuon voi laskea ensimmäiseksi joulusisustuksen veryttelyksi. Ainakin nurkka näyttää aika paljon kivemmalta, kun epämääräisenläjät onnittelukortteja ym. häipyi häiritsemästä feng shuita. Vielä kun joku jaksaisi suorittaa samanmoisen karsinnan myös kirjahyllyssä. Siellä kun ei ole feng shuista tietoakaan... Shuishuita kyllä sitäkin enemmän, roinaa niin, että heikompaa varmaan jo hirvittää. Mistähän ihminen saisi kaivettua intoa ja ison lapion kirjahyllyn järjestämiseen?

Yläkuvassa , saammeko esitellä: The Silakkalaatikko (ikää täytteellä n 10 kk). :) Ainakin neiti pysyi hetken hallittavissa eikä ollut kiskomassa mitään alas eikä kaivamassa kiellettyjä paikkoja. Neiti täystuho on viime aikoina yltynyt pienimuotoiseksi hurrikaaniksi...

Alakuva sarjaa päiväni murmelina... Isompi murmeli on vaihteeksi sairaana. Johan tuo edellinen antibioottikuuri loppui tiistaina. Hiukan alkaa jo harmittaa toisen puolesta jatkuva sairastaminen. Missä ihmeessä viipyy pakkanen ja lumi, joka tappaisi edes pikkuisen tuota pöpöarmeijaa, joka tuntuu tunkevan tähän talouteen oikein tosissaan? Vuosi sitten oli paksusti lunta ja parikymmentä astetta pakkasta. Ihan ei päästä samaan tänä vuonna...

Ja kuva ovat sur-kei-ta. Joko salaman loisteessa otettuja tai sitten tuollaisia tuhnusotkuja. Tulipa laitettua edustavat otokset molempia lajeja. Ehkä tuo salama on sittenkin pienempi paha...

Toivepostaus #2

Lisää työkoneen kuvia eräälle nuorelle herralle. :)

Huom. Meillä on nykyisin kynnöspellon sijasta sileä parkkipaikka. Aika huippua!

Soile oli innostunut pöllöilemään ja pakko oli vähän päästä itsekin kokeilemaan. Tein minä niitä samojakin pöllöjä, mutta tämä sydämellinen otus tuli vähän sovellettua. Nyt pöllöt on jo silitetty, tässä ihan silittämätön versio, jos joku haluaa lainata mallin. :)

Lopun aikaa olen lorutellut itsestäni 24 -osaisenn jouluun ja talveen liittyvän riimikokoelman joulukalenteria varten. Vielä kun saisin sen kalenteripussukan kasaan... Ja ei, meillä ei nukuta edelleenkään, hiukan on tahmeaa elo ja olo.

Lahonnut pää

Meillä on ollut jo jonnin aikaa käynnissä empiirinen koe valvomisen vaikutuksista etenkin naisihmisen aivojen toimivuuten. Jep, vaikutusta on. Ei toimi, ei mihinkään suuntaan... Hampaat pikkuneiti ilmeisesti sai tältä erää pukattua, mutta mokoma harjoitus sekoitti sitten nukahtamisen ja hyvin alkaneen yönukkumisen. Seurauksena on, että täällä vaeltaa vaalea olmi, joka hukkaa kaiken ja jolla ei tahdo pysyä kädessä mikään ja joka pillahtelee itkuu pienimmistäkin. Hilpeää... 

Tänä aamuna sanoin eskarineidolle, että väsyttää, kun oli turhan aikainen herätys ja paluukommenttina tuli, että onneksi en sentään ole vihainen. Ups... Aika surkeaa, pitäisi varmaan vain yrittää taas venytellä pinnaansa, oli se miten kireällä tahansa. Aika aikaansa kutakin, on matra, jota olen yrittänyt hokea. Ei se kamalasti lohduta, kun päässä humisee ja silmät yrittävät väkisin painua kiinni ja yksi pikkuriiviö (eilen muuten 10 kk) sen kun mekastaa... Eilen hukkasimme kameran muistikortin ja se löytyi pitkällisen etsimisen jälkeen - Tattadaa... Kamerasta. Siis siitä kamerasta, jonka sekä mies, että minä olimme oikeasti tarkastaneet moneen kertaan. Juu, uni tekisi hyvää itse kullekin. Olen minä sentään saanut vähän kutoa välillä. Niistä ehkä myöhemmin. Jos herään.

Koko viikko surkeilla unilla, isommalla ensin flunssa, sitten poskiontelotulehdus, pienempi päätti urakoida hampaita ja huipentaa homman myös flunssaan. Itsellä on se samainen räkis ja pää kuin pumpulia vähän turhan pitkäksi venyneistä hereilläoloajoista. Mutta kaipa tämä tästä. Isompi jaksoi jo eskarin avoimien ovien päivään ja pieni nukkui yön puoliksi vieressä, pienet kynnet kainaloani nipistellen. Tänä aamuna se samainen eskarityttö tuli verhojen avaamisen jälkeen silmät loistaen kertomaan, että vihdoinkin on satanut ensilumi. Halusi myös tehdä lumipalloja ja lumiukon, mutta ei tuosta määrästä taida ihan vielä leikkeihin kamalasti irrota. Ihanaa kuitenkin, tämä pimeys ja kuraisuus alkaa pikkuisen käydä voimille ja jo pieni määrä lunta tuo ihan uskomattomasti valoa maailmaan.

Minä tilasin Ekolosta kurpitsansiementahnaa ja maapähkinävoita tukevoittamaan leivänpäällisiäni. Joulunaika on hyvää massankeruukauden aloittelua. Paino on valunut vaihteeksi turhankin matalalle, pitää ottaa järeät keinot käyttöön, että en haihdu vallan olemattomiin. Erikako se aikanaan vinkkasi, että tuo tahna on hyvää, pakko vihdoinkin kokeilla.

Enkä edes tunnusta, miten paljon parhaillaan olevat Kädentaidot-messut polttelisivat. Ehkä ensi vuonna...

Kukapa sitä kissan hännän nostaisi...

Isänpäivän kyläilyreissun satona äitini työnsi kassiin tämän ihan itse joskus alaluokilla kieli keskellä suuta väkästämäni pannunalusen. Valitettavasti tuo kuvion koukku eli se, että kyseessä ei suinkaan ole vain sarja riviin aseteltuja mosaiikkeja  vaan rytmi muttuu puolessavälissä, ei näy kuvasta. Muutenkin olen todella hämmästynyt noista väreistä. Sävyt jokainen kuulemma sai valita ihan itse. Onpas minulla ollut värisilmää jo alaluokilla... Saako itseään kehua? No, kehun kuitenkin. Aika kiva huomata, että kai minä olen ollut ihan oikeasti aika lahjakas kuvallisesti (ja toivon mukaan olen edelleenkin).