Papu-kasvispullat

Kaivauduin hetkeksi vällyjen alta sohvalta ja päätin hemmotella itseäni kasvispullilla. Valmistustyyli oli normaalisti käyttämäni; mietin vanhaa toimivaa reseptiä ja muokkasin sitä paremmaksi. Ja juu, parempi tuli. Näihin pulliin tuli ruskeita papuja ja niiden mukana täyteläisyyttä sekä makuun, että koostumukseen.

Papu-kasvispullat

2 isohkoa porkkanaa
1 pieni kesäkurpitsa
1 valkosipulin kynsi
1 prk ruskeita papuja
1 muna
1 tl (savu)paprikajauhetta
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
mustapippuria
suolaa

1dl vehnäjauhoja
0,5 dl gluteenijauhoa (seitania)
0,5 dl kikhernejauhoa

tai n. 2 dl vehnäjauhoja, jos noita toisia ei ole

Raasta kasvikset ja valkosipuli hienoksi raasteeksi. Valuta ja huuhdo pavut ja survo niitä haarukalla soseeksi ja yhdistä sose raasteisiin. Riko joukkoon kananmuna ja lisää mausteet. Sekoita hyvin. Lisää joukkoon jauhot, taikinan kuuluu olla aika kosteaa, mutta muodossaan pysyvää,jauhoja saattaa tarvita hiukan enemmän, jos raaste on kovin kosteaa. Muotoile kahdella lusikalla pulliksi ja paista 200 asteessa 30-35 minuuttia.

Karhun elämää

Olen nähtävästi siirtynyt talviunille. Sinä aikana, kun voisin tehdä jotain tai kuvata, nukun mieluiten. Seuraavaksi todennäköisesti huomaan, että sohva ei enää irtoa selästäni. Toivottavasti kevään valo vahvistuminen saisi ensiksikin rakkaiden lasteni yöunet järjellisiksi ja sitä kautta minäkin selviäisin vähän vähäisemmillä päivänokosilla.

Sitä odotellessa katselen televisiosta sisustusohjelmia ja totean Pienen pintaremontin kohdalla, että blogibingoruudukko täyttyisi varsin nopeasti... ;)

Mutta krooh. Katsotaan, joskos joskus palaan elävien kirjoihin. Se arvontakin on vielä pitämättä...

Katselen sivusilmällä Kieslovskin Veronikan kaksoiselämää. Se on yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani, musiikki on ihan täydellisen kaunista. Ja tarina. Ja Irene Jacobs. Ja se, että kun näin sen ensimmäisen kerran olin itsekin vielä nuori. 

Jotkut elokuvat eivät unohdu, kytkeytyvät jotenkin tapahtumiin ja hetkiin. Tulevat mieleen ja esiin yllättävissä tilanteissa. Nytkin; Nuori tyttö, jonka sydän ei kestänyt. Miten osasivatkin koordinoida Veronikan/Veroniquen tarinan juuri tälle viikonlopulle?

Ei ole oikein kuvauttanut. Tai olisi, mutta Silakan vilistäessä vapaana, ulkokuvaus onnistuu vain hyvin nopsasti kännykän kameralla. Mitään aukkojen säätämisiä on ihan turha ajatella... Ehkä vielä joskus. Sisällä taas ei ole oikein mikään inspiroinut kaivamaan kameraa esiin. Toisaalta huomaan kulkeneeni muutaman päivän melkoisessa sumussa: tänään unohdin syödä iltapalaa, ihmettelin vain, miten minulla voi tähän aikaan olla nälkä. 

Meillä kävi taas suru kylässä, tällä kertaa aika voimallisena versiona. Jokakeväiset hautajaiset ovat tällä kertaa keskimääräistä vaikeammat kestää, osallistumme niihin tai emme. Jo tietäminen on välillä liian vaikeaa.

Silakka on olut kovin huolehtivainen pikkukala ja yrittänyt selvittää sattuuko äitiä tällä kertaa selkään vai masuun vai mahdollisesti päähän, kun äiti itkee. Ihana, huolehtivainen pikkuinen. Elämä vain joskus on niin kovin epäreilua, että oma kestokyky loppuu totaalisesti kesken.

Sateenkaaren väreissä...

Pitääpä vielä muistaissani... Tein itselleni jonkinmoisen uudenvuodenlupauksen. Tänä vuonna ihan oikeasti alan hankkia vaatekaappiini väriä ja iloa. Hyvin on vuosi alkanut. Olen tilannut hehkuvista väreistään tunnetun Sjödenin alesta itselleni yhden mustan takin (on siinä violetti vuori), haalistuneen mustan ruutumekon, mustan huivin (jossa on kyllä paljon piristävää harmaata), harmaan mekon ja tittidiu yhden okranvärisen huivin ja sukat. Mitähän mun pitäisi tehdä itselleni vai tyydynkö vain kohtalooni? Ehkä se riittää, että yritän löytää lisää kirkasvärisiä kenkiä? Köh... Jostain syystä tuo parempi puoliskoni aina hiukan hymyilee, kun uhoan alkavani värikkääksi. Ehkä jotkut ihmiset ovat vain asustevärikkäitä?

Saattaa kuitenkin olla, että en taida tehdä erillistä postausta loppujenkin tilausteni saavuttua ja kuvata pinoa erisävyisiä mustia kaapuja...

Majoneesipostaus

Lauran pyynnöstä majoneesi ja miten minä sen teen for dummies. ;) Itse olen alkuperäisen ohjeen löytänyt joskus yhdestä keittokirjasta ja uskaltautunut tarttumaan toimeen.

Ihan perusasia on, että helpoimmalla pääsee, kun lähtee tekemään majoneesia huoneenlämpöisistä aineista. Jos otan munan ja sinapin suoraan jääkaapista, laitan keltuaisen ja sinapin kulhoon ja kulhon hetkeksi toiseen kulhon, jossa on lämmintä vettä. Öljyn eksaktia määrää on myös vaikea sanoa etukäteen, joskus majoneesi sakeutuu hyvinkin nopeasti, joskus öljyä kuluu enemmän. Hyvä käytännön vinkki on myös se, että laittaa kulhon märän pyyhkeen tai mun liukuesteen päälle, se helpottaa vatkaamista aika tavalla, kun kulho ei vaella ympäri pöytää..

Perusmajoneesi

tarvitaan:
1 keltuainen
n. 1 tl dijoninsinappia
1-3 dl rypsiöljyä (määrä selviää valmistaessa)
tippa viinietikkaa
suolaa
pippuria

Laita keltuainen ja sinappi kulhoon ja sekoita ne vispilällä. Aloita öljyn lisääminen ensin tippa kerallaan varovasti, sitten kun majoneesi alkaa paksuuntua vähän reippampaa tahtia ja koko ajan toisella kädellä vispaten. Valmis majoneesi on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää lopuksi suola, pippuri ja muutama tippa etikkaa.

Ja jokaisellahan käy joskus niin, että majoneesi ei sakeudukaan vaan päättä ryhtyä öljylitkuksi eli juoksettua. Vaan ei huolta, tilanne on helppo pelastaa: Laita toisen kulhoon keltuainen, sekoita se ja ala lisätä juoksettunutta seosta siihen ensin tippa kerrallaan, sitten yhtenäisempänä virtana. Lopussa todennäköisesti joutu lisämään myös pelkkää öljyä, mutta tittidiu, tuleepa enemmän herkullista kastiketta. ;)

Valmista majoneesiahan voi maustaa omien mieltymysten mukaan. Oma suosikkini on savupaprikamajoneesi, mutta yrtit yms. toimii vallan upeasti.

Kintsugi

Olipas upea kuutamo tänään. Pilvet pehmensivät taivaan ja kuu kietoutui  vuodeverhoihin välilä enemmän, välillä vähemmän.

Huvitti myös hiukan herkutella. Tein bataattiranskalaisia, uunitomaatteja ja itsetehtyä majoneesia. Lihansyöjät saivat vielä jauhelihapihvejä. Jostain syystä rakastan bataattiranskiksia. Ne vain ovat järkyttävän hyviä ja nimenomaan tuon itse tehdyn majoneesin kanssa. Mikään kaupan valmistöhkä ei vain pääse maultaan lähellekään tuota nuatintoa. Huom. kuvassa huipputrendikkäät, vihreät Teema-lautaseni. On ilo olla näin vanha, että astiatkin ovat trendikkäitä jo toisella kierroksella.

Viime päivinä olen miettinyt paljon kintsukuroi-käsitettä. Siinä rikkinäinen astia korjataan metallisaumaiseksi, entistäkin kaunimmaksi ja arvokkaammaksi. Mitä enemmän säröjä on, sen hienompi lopputulos on. Rikkinäisestä siis tehdään ehjä, kauniimpi kuin alkuperäinen. Jotenkin tuo on ollut hirmuisen lohdullinen ajatus monella tasolla. Kiitokset ystävälle, joka tutustutti tuohon käsitteeseen.

Google-haku löytää valtavan määrän kauniita, korjattuja astioita. Voisin katsella niitä vuorokaudet ympäri. Japanin kultuuri on jotenkin aivan ällistyttävä. Oikeastaan kaikki käsityöhön ja taiteeseen liittyvä ajattelu on niin moniulotteista ja syvällistä, että länsimainen aivorakenne ei tahdo millään kyetä taipumaan edes pinnalliseen ymmärtämiseen. Mutta ehkä sen ymmärtäminen on ensimmäinen askel, jonka avulla voi joskus tajuta jotain. Ehkä. Siihen asti voi vain ihastella esineiden ja ajattelun kauneutta.