Hei rullaatirullaa...

Jääkaapissa huuteli munakoiso. Olin ostanut senjo sen verran monta päivää sitten, että tiesin, etä se olisi syytä hyödyntää nopeasti. Ajatuksena oli ollut tehdä munakoisokaviaaria tai muuta dippiä, mutta sitten ei huvittanutkaan vaan oikeastaan teki mieli tehdä otain kiinteämpää syötävää. Tutkin ohjeita ja jääkaapin sisältöä ja kehittelin niiden pohjalta oman versioni täytetyistä munakoisorullista. Ihan huippuhyvä tuli!

Munakoisorullat

1 munakoiso

öljyä

täyte:

pala vaaleata leipää

1valkosipulin kynsi

kourallinen persiljasilppua

2 rkl parmesaniraastetta

2 rkl jotain muuta juustoraasteta (meiltä löytyi Fontalia)

suolaa

pippuria

kuivattua minttua

vuokaan:

purkillinen paseerattua tomaatia (n. 300 g?)

hunajaa

rosmariinia

suolaa pippuria

raastettua parmesania

Leikkaa munakoiso pitkittäin n. puolen sentin siivuiksi. Sivele pinnoille öljyä ja paista viipaleet kevyesti pehmeiksi.

Murenna leipäviipale kulhoon ja lisää siihen valkosipulinkynsi murskattuna ja muut aineet. Levitä täytettä munakoisoviipaleille ja pyöritä viipaleet rulliksi univadille. Kiinnitä rullat hammastikulla. (Jätä osa täytteestä kuorrutusta varten)

Kaada vuokaan ja rullille purkillinen paseerattua tomaattia, lisää pinalle juoksevaa hunajaa ja mausteet. Ripottele pinnalle leivänmuruseos ja raasta lisää juustoa. Gratinoi uunissa 200 asteessa puolisen tuntia.

Me söimme juustotortellinien seurana, höysteenä nokare turkkilaista jugurttia ja reippaasti vihersalaattia. Ihan herkkua.

Silakkainen tuli töhuoneesta valtavalla tohinalla ja esitteli löytönsä. Olen joskus ostanut pussillisen kirjavia lasikuulia ja nyt neiti oli kovasti ihastunut. Vielä enemmän ihastusta herätti se, kun neiti sai laittaa ne oliivipuun juurelle täydentämään aiempaa lasikuulamäärää. On niissä jotain lumoavaa. Aika aktiivisesti tosin joudun hakemaan nuorta tutkijaa keräämästä kuulia pois kukan juurelta. Ehkä ne vähitellen alkavat pysyä siellä.

Hus & Hemissä oli hauska paperitähden ohje. Kun muu perhe lähti ruokakauppaan, minä kaivoin esiin paperileikkurin ja askartelukartonkia ja tein yhden kokeeksi. Vähän ohuemmat suikaleet voisivat olla keveämmän näköiset, mutta saattaa olla, että noita tulee tehtyä muutama lisää. Tarkoittaako tämä yllättävä jouluaskarteluinto sitä, että joulu alkaa olla lähellä? Eilen paistoin tähtitorttuja...

Ai niin. Tähän pieni Mitä ajattelin tänään -pätkä. Olen päivisin television ääressä, kun nukutan Silakkaa. Ihanien ruokaohjelmien sijaan viime aikoina onkin tullut kaiken maailman Häähulluja yms. Se ohjelma on kyllä herättänyt suurta hämmästystä. Tai siis lähinnä se, että miten ne miehet uskaltavat sitoutua niihin kirkuviin harpyioihin? Vai eivätkö vain kehtaa kieltäytyä kameroiden edessä. Niin ja mistä ihmeestä moisia riivinrautoja edes löytyy? Tai no, kyllä minäkin olen elämäni aikana muutaman ulkonäköön ja omaan napaan keskittyvän naisihmisen kohdannut, mutta mistä ihmeestä tuollainen Nämä ovat Minun hääni, Minä määrään, oikein tulee? Ja miten ihmeessä muut ihmiset alistuvat tuollaiseen kohteluun? Tai no, johonkinhan ne koulukiusaajatkin tietenkin menevät koulun jälkeen... Mutta se, että joku haluaa välttämättä avioitua tuonluontoisen ihmisen kanssa. Beats me.

Taidemaalari

Silakalla on uusi suosikkiharrastus. "Voitaisko me vähän maalata?"  Välillä voidaan, välillä ei, mutta ihan valtavan upea työ syntyi tänään. Se lähtee kummitädille kauas synttärionnitteluiksi, kunhan saamme aikaiseksi. Ainakin värien käyttö on neiti Silakalla erinomaisesti hallussa. Ja värien sekoittaminenkin sujuu jo kuin vanhalta tekijältä. Huomatkaa myös keskittynyt ilme.

Tuulihattuna

Olisikohan minun kohdaltani vähitellen tauti jo voitettu. Yskittää välillä ja aamulla lämpö oli edelleen turhan matalalla, mutta illasta aloin jo tuntea itseni ihmiseksi. Silakkaa ei pienoinen flunssa suuremmin ole hidastanut, lisbeekolhvia voi hyvin yrittää pelata sisällä, kun äidin silmä välttää hetkeksi.

Löysin hedelmäkulhosta mandariineja, jotka eivät olleet kelvanneet kenellekään ja tökin yhteen niistä allergiaoireita uhmaten neilikoita. Mummulassa neilikkamandariini kuului ehdottomasti jouluun ja edelleen se tuoksuu ihanalle, vaikka mandariinin mehu ja tuoksu saakin normaalisti melkoisia niiskutuskohtauksia aikaiseksi.

Illalla isompi neiti halusi ehdottomasti leipoa tuulihattuja ja niemenomaan tuulihattuja, joten niitä teimme. Ne ovat nopeita ja helppoja tehtäviä, mutta vuosiin en ole tainnut moisia saada aikaiseksi. Ainoa ongelmakohta noissa on taikinan pursotusvaihe. Taas kerran sain yhden pussin halkeamaan, onneksi seuraava jo kesti. Iltapalalla oli sitten suolaisia (täyttetyinä aurinkokuivatuilla tomaateilla maustetulla tuorejuustolla) ja makeita (täytettyinä kaura-vaniljakastikkeella ja vadelmahillolla) tuulihattuja. Ja olivatpa hyviä. Täältä löytyy perusohje tuulihattusten leipojalle.

Köhköh ja köhkötiköh...

Nysse sitten löysi minut. Flunssa siis. Isompi tyttö sairasti jo viikko sitten ja mies heti perään. Minä ja Silakka säästelimme ja aloitimme köhimisen vasta eilen, yhdessä tietty. Tänään minulla olikin jo keuhkot täynnä höyheniä ja voimat aika vähissä. Joten olemme köhineet, lepäilleet, tehneet palapelejä, lennättäneet pikkunukkeja leikkineet laululeikkejä sen minkä yskimiseltä onnistuu ja illasta vielä leikkineet ikiomalla Lalaloopsyllä, jonka iskä toi tuliaisena reissusta. Siskolla noita on pari ja totesimme, että liennytyksen nimissä (ts.vanhempien korvien säästämiseksi) pienen on saatava oma muovimollansa. Kun nyt lopultakin moisia taas löytyi.  (No,kyllä me ihan pikkuisen askartelimme isänpäiväyllärinkin parissa yhdessä välissä.)

Onneksi tuli päällystettyä noita patjanpalasia. On paljon mukavampi lojua lattialla niiden päällä, kun ei istuakaan oikein jaksa. Taidanpa taas valmistautua varsin vähäuniseen yöhön. Silakka yskii melkoisen lupaavasti eikä oma köhänikään ihan hillityimmästä päästä ole... 

Kirkasvalohoitoa

Kirkasvalossa istuskelu aamuisin alkaa muuttua jo rutiiniksi. Juon teetä ja otan kirkasvalohoitoa lueskelemalla kesäisiä (ja välillä vähän vähemmän kesäisiä) sisustuslehtiä. Tällä hetkellä olen lueskellut lähinnä englantilaisia lehtiä. Pidän maalaisromantiikasta, mutta jotenkin suomalaisten lehtien maalaisromanttisuus ja valkoinen, jota piristää satunnainen rohkea pilkahdus beigeä tai jopa mustaa, ei enää jaksa kiinnostaa. Kaipaan valon lisäksi väriä ja sen käyttäjinä englantilaiset ovat ihan omaa luokkaansa. Ostin tuon lehden jo kesällä ja olen siitä lähtien palannut uudelleen ja uudelleen ihastelemaan kuvien jutun värejä ja kauneutta. Maalaisromantiikka minun makuuni. Ja samalla kirkasvärihoitoa.

Itse asiassa en ikinä (enää) maalaisi koko huonetta keltaiseksi. Se väri on kokeiltu ja siihen kyllästytty, mutta noissa kuvissa keltainen näyttää uskomattoman houkuttelevalta ja auringonpaisteiselta. Kukalliset sohvatkin jäävät todennäköisesti kauppaan enkä osaa kuvitella hankkivani kukallisia lakanoita. Silti, ihan uskomattoman inspiroivaa. Niin ja tuo ensimmäisen kuvan mehiläistyyny on aivan hurmaava. Sen huolisin heti.

Samaan aikaan toisaalla... Silakka otti rennosti lastenohjelmien ja paahtoleivän parissa.

Jämäruokavinkki

Jääkaapissa oli aika paljon keitettyjä perunoita ja yhtäkkiä paistinperunat eivät kiinnostaneet yhtään. Olen viime aikoina lueskellut huvikseni vanhoja reseptivihkojani ja keittokirjojani ja sieltä muistui mieleeni joskus kauan sitten useamman kerran toteutettu ohje valkosipuliperunoista lehtitaikinakuoressa.

Paitsi, että tein mieluummin itse taikinan, en käyttänyt kermaa ja perunoiden lisäksi piiraaseen päätyivät myös höyrytettyjen parsakaalien jämät, fetajuustopaketin loppu ja muutama kirsikkatomaatti. Niin ja ruonsaasi valkosipulimurskaa ja yrttejä margariinissa ja öljyssä kiehautettuna. Ja tuli ihan valtavan hyvää. Ei ihan niin nopeaa valmistaa kuin paistinperunat, mutta vaivan arvoista kuitenkin.

Niin ja se vinkki on, että suunnilleen kaikki paistettuna piirastaikinakuoressa maistuu hyvältä.