maanantai 24. elokuuta 2009

Peräti omenaista eloa

Ensiksi maan omenia. Kyllä tuolta pikkuisesta pottumaasta muutaman aterian nähtävästi saa, vaikka paikka varjoisuutensa vuoksi vähän arvelutti. Vietimme lapsen kanssa lyhyen perunannostoloman ja saimme lauantaiksi ateria-aineksia ihan omasta pihasta ja taatusti luomuna.



Tuo perunamaa näkyy vasemmalla, omenapuun alla eli varjoa tosiaan riittää. Kuten riittää myös omenia. Puu ei tahdo jaksaa pysyä suorana kuormansa alla. Nuo ovat ihan vähää vaille kypsiä, pihalla tuntuu jo ihana omenien tuoksu ja omenia syömään kykenevät ovat kehuneet, että vaikka siemenet ovat vielä valkoisia, itse hedelmä on jo makea, ei lainkaan raakilemainen. Hiukan tässä ihmetyttää, minne nuo kaikki laittaa. Tosin sukulaiset ovat jo ystävällisesti lupautuneet auttamaan omenien poisviemisessä, meille niitä on aika turha suuria määriä säilöä, koska minä en tosiaan voi syödä mitään omenaista. Sääli.



Lehtikompostissa kasvaa kaneliomena. Sitäkin olen käynyt nuuskuttelemassa ahkerasti. Muistan miten lapsena aina syksyn suuria juhlahetkiä oli mummulassa kanelimenien kypsyminen. Ne olivat lempiomenoitani, pieniä ja makeita, juuri sopivia lapsen suuhun. Kauniitakin vielä punaisine poskineen. Sitten isompana vasta suosikiksi nousivat nuo valkeat kuulat.

Näiden kuvattujenkin lisäksi pihasta löytyy lisää valkeaa kuulasta ja myös talviomenapuu, joka taitaa vain olla niin ränstynyt ja kaluttu, että sen taitaa joutua kaatamaan. Sääli sekin, mutta puput ja myyrät ovat olleet viime talvina ilmeisen ahkeria.

On meillä luumujakin. Tai siis mitälie kriikunoita. Ainakin kahta lajia. Nämä ovat jo kypsymässä, toiset odottelevat vielä vihreinä. Yllättävän paljon tuollaisesta pikkuisesta puunalustakin tulee.

Koiran ruokavaliokin on muuttunut taas syksyn tullen mielenkiintoiseksi. Vanharouva käy ihan omatoimisesti verottamassa marjapensaita, karviaiset ovat ehdottomia suosikkimarjoja, mutta herukatkin kelpaavat mainiosti. Nähtävästi myös omenat kuuluvat listaan herkkupalat. No, tiedänpä ainakin taas yhden omenansyöjän taloudessa.

Ja takaisin perunoihin.. Meillä siis tosiaan syötiin uusia perunoita elokuun loppupäässä. Ihania, ohutkuorisia ja täynnä kesän makua.

2 kommenttia:

  1. Olen kade tuosta omenamäärästä! Meillä on vain pieniä ja rupisia, joista suurimman osan ovat ipanat jo irroittaneet puusta, raakoina.

    Blogistani löytyy sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
  2. Kiitokset. :) Olen aivan otettu. Mä en oikein ymmärrä, mistä toi meidän omenasato onkin tullut tuollaiseksi... Naapurissakaan ei ole puoliakaan tuosta.

    VastaaPoista