Kadonneiden talojen kaupungissa

  

Kävin viikonloppuna vanhassa kotikaupungissa. Tai no, vanhassa ja vanhassa, kävin siinä osassa kaupunkia, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni ja osan aikuisuuttanikin. Jostain syystä silti se maisema, jota ajattelen aina tuossa päässä kylää käydessäni, on se, joka oli silloin kun itse olin nuori. Nyt tuntuu jatkuvasti siltä, kuin tuijottaisi huonohampaiseen suuhun, jossa on sopimattomat tekohampaat, liian kiiltäviä nastahampaita täysin korjauskelpoisten omien tilalla, amalgaamia ja ihan vain ammottavia aukkoja, kun kukaan ei olekaan rakentanut mitään tuhottujen tilalle... 

Jotenkin kulkiessa silmä poimii niitä asioita, joita ei enää ole tai jotka ovat muuttuneet paljon. Kuljin lapsuuteni asuinalueella, pitkin vanhaa ratapohjaa, ihmettelin kuusiaitoja ja sammakko-ojia, joissa piti käydä leikkimässä kaikkien kieltojen uhallakin. Ratapohja oli aika avoin vielä minun lapsuudessani ja koostui sepelistä. Nyt se on jo pyöristynyt mukavaksi kulkea ja puut, jotka olivat silloin yli 30 vuotta sitten vielä taimia, kurottavat jo täysikasvuisina taivasta. Tuskin penkereillä enää kasvaa sellaisia metsämansikka-apajiakaan kuin minun lapsuudessani. Metsäntilkku on yhtä ryteikköinen kuin ennenkin, tosin vanhat kiviaidat erottuvat vielä huonommin kuin aiemmin. Silti kaikki on jotenkin hirmuisen tutua, osaisin kulkea melkein silmät kiinni.

Hautausmaalla huomaa selvimmin oman ikääntymisensä. Aiemmin kävin siellä isomummun ja muiden vanhojen sukulaisten haudoilla, nyt kivistä löytyy ihan liikaa lähempänä omaa ikäluokkaa olevien ihmisten nimiä. Liian aikaisin lähteneitä ystäviä ja ystävien ja tuttavien pikkuisia. Niitä kiviä on kovin vaikea kohdata. Hautausmaa on kaikesta huolimatta ollut minulle aina rauhan paikka, jossa olen käynyt paljon. Tutkinut vanhalla puolen kauniita kiviä ja istunut vain kuuntelemassa hiljaisuutta. Kuolleita en ole ikinä osannut pelätä tai kammota, lapsuus hautausmaan lähiympäristössä opetti, että elävistä ylensä on enemmän harmia.

 

Illasta noituudet päästettiin valloilleen. Tai ainakin pieni noita valmisti itselleen taikasauvan ja pukeutui seitteihin. Neiti myös leipoi mummun kanssa yhteistyössä kakun ja koristeli sen mm. tekohampailla. Kaupasta löytyi kurpitsa, josta koversin neidon riemuksi hurjan irvihammaslyhdyn ja ihailimme sen hymyä parvekeella. Sunnuntaina kurpitsan siemenet päätyivät uuniin paahtumaan, olivat ihan herkkua.