maanantai 24. kesäkuuta 2013

Eilen ihmettelin keskiyöllä kuutamoa parvekeella. Noin pimeää ei ollut, kuun keltaisuus vain ei suostunut toistumaan, jos ympärillä ei ollut amerikkalainen yö. Muistan kyllä joskus ihailleeni paljon komeampaa kuutamoa. Kuu paloi silloin tulenkarvaisena ja heijastui lammen tyynestä vedestäa. Se oli selvä ihmissusien kuutamo, tällä kertaa kyseesssä oli ihan sisäsiisti, vähän keskimääräistä kirkkaampi täysikuu.


Olen viime aikoina intoutunut hankkimaan muutaman uuden kynsilakan. Benecosin vähän vähemmän myrkyllisiä lakkoja on kertynyt jokunen kynsilakkarasiaan. Jotenkin tuntuu mukavammalta lakata lapsenkin kynsiä, kun kemikaali- ja myrkkymäärä ei ole ihan pahin mahdollinen. Noista lakoista löytyi ihan huippuherkullinen sävy, pepper green on kyllä aivan minua varten tehty tuollainen tumma sinisen ja vihreä välillä keikkuva harmaansävy. Juuri sopivan epämääräinen siis. Ja kaiken lisäksi ihan täydellisen opaakki. Lisäksi nuo lakat ovat kohtuullisen kestäviä, kuivuvat miellyttävän nopeasti ja sävyissäkin löytyy.

Sitten  taas asiasta kukkaruukkun:
day 24 - a song that you want to play at your funeral


En ole kuullut montaakaan kauniimpaa laulua ja tämä versio on ehdoton suosikkini.

4 kommenttia:

  1. Minä luin superkuusta ja kun yritettiin bongailla sitä, oli vielä aurinkoista :D Mihin aikaan se sitten tuli esille? Tai no kirjoitit, että kuvasit keskiyöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, keskiyön aikoihin se meillä vasta alkoi nousta kunnolla. Minäkin yritin tuijotella taivaalle aiemmin turhaan.

      Poista
  2. Jännä kynsilakan väri. Voisi olla sopivan epämääräinen mullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika herkullinen. Sävy vaihtelee melkoisesti valaistuksesta rippuen. :)

      Poista