torstai 13. kesäkuuta 2013

Jostain syystä tuon idänunikon kukinta on joka kesä yhtä suuri ilonaihe. Tänä vuonna siitäkin syystä, että ehdin jo ajatella menettäväni unikkoni, mutta enpä sitten menettänytkään. Se säilyi paikallaan kaikista myllerryksistä huolimatta ja saa säilyä vastakin. Siellä se loistaa sivupihalla, pikkuisen varjossa, omissa oloissaan kuin yksinäinen tulipunainen liekki.

day 19 - a song from your favorite album

Löysin joskus divarista C-kasettina Elvis Costellon country-covereita sisältävän levyn "Almost blue" ja siitä tuli ensi kuuntelemalla suosikkialbumini, jonka pariin olen siitä lähtien palannut säännöllisesti. Kasetti on tallella, kasettisoitinta ei ole, mutta onneksi nykyisin Spotify. Juuri muutama ilta sitten kuuntelin levyn läpi. Jotenkin Elvis Costello onnistuu lataamaan tulkintoihin taianomaista tunnetta ja syvyyttä.

2 kommenttia:

  1. Mukava kuva tytöistä :) :)

    ps. mää aina "autoin" lapsena unikkoja aukeamaan. Puristelin niitä _varovasti_ niin, että ainakin yksi sauma aukesi ja punaista näkyi. Äiti ei oikein tykänny.

    VastaaPoista
  2. Huom. Neidit eivät tappele. Tää kuva on ehkä pakko arkistoida todisteeksi siitä, että moisiakin hetkiä on ollut. ;)

    Ja auts. unikkoparat...

    VastaaPoista