Kirkkotaiteesta

Naantaliin päin ajellessamme poikkesimme Rymättylässä takoituksena vain selailla nettiä ja etsiä ruokapaikka Naantalista. Sopiva parkkipaikka löytyi hautuumaan viereltä ja pienempi tyttö halusi käydä siellä pikkuisen katselemassa. Itse rekisteröin myös vanhan kirkon ja kun se sattui olemaan auki, nuorempi neito vaati ehdottomasti päästä sisälle tutustumaan sen näkymiin. 

No, minä olin sen varttitunnin, minkä kirkossa vietimme melkoisen hämmennyksen tilassa. Jostain syystä noiden vanhojen kirkkojen maalaukset ja veistokset ovat ilmaisuvoimassaan ja upeudessaan vailla vertaa. Minä en ole millään muotoa uskonnollinen ihminen, erosin kirkosta jo vuosia sitten, mutta noiden vuosisatoja sitten maalattujen ja veistettyjen kuvien kyky välittää pyhyyttä ja hartautta, yksinkertaista uskoa, on jotain sellaista, mitä näkee hyvin harvoin. Voisin istua katselemassa maalauksia vaikka maailman loppuun.

Jotta taiteilijat ovat tosiaankin osanneet välittää sen, mitä on pitänytkin. Saada ihminen lumouksen ja ihmetyksen tilaan. Jotenkin tuo yhdistelmä karuutta ja koreutta iskee ainakin minun aisteihini vahvemmalla voimalla kuin moni muua asia. Nuo pelkistetyt, pikkuisen kömpelöt kuvat puhuttelevat paljon voimallisemmin kuin mikään myöhempien vuosisatojen taidesuunta nykypäivän käsitetaidetta lukuunottamatta. Hassua huomata olevansa taiteen kuluttajana näin äärilaitojen ystävä.

Itse kirkko huokuu ikiaikaista ja vastaansanomatonta voimaa paksuine seinineen ja korkealle nousevine holveineen. Lapset todennäköisesti alkavat olla sitä mieltä, että äidillä viiraa pikkuisen päästä, mutta oikeastaan haluaisin käydä kurkistamassa myös lähiympäristön keskiaikaisiin kirkkoihin. Niitäkin kun riittäisi ja osa on tarkastamatta. Voisihan sitä uskonnottomaksi itseään kutsuva ihminen kesänsä huonomminkin käyttää kuin kirkkoja kiertelemällä. 

Mieluusti kävisin myös Tyrväällä Pyhän Olavin kirkossa. Edellisellä kerralla tuhopolttaja ei ollt vielä ehtinyt tehdä tuhtyötään, näkisin mielelläni, miltä remontoitu kirkko näyttää. Sukuni penkkiä sieltä ei tosin taida enää löytyä. Ainakan sitä, jossa sukulaiseni muinoin istuivat soudettuaan melkoisen matkan pyhäaamuna.