Kävimme tänään retkellä. Hämeen linnassa. Otin minä niitä perusturistikuviakin. Lapset seisomassa milloin minkäkin edessä, mutta niitä lienee nähty. Kuvitukseksi tyydyn lisäämään kuvaparin valosta ja pimeydestä. Holvit suorastaan pakottivat kaivamaan kameran esiin ja tornissa valon ja pimeyden raja oli upea.
Noloa muuten tunnustaa, että vaikka olen viettänyt ison osan elämääni Hämeenlinan lähistöllä ja kyläillyt kaupungissa ahkerasti, kävin nyt vasta ensimmäisen kerran linnassa. Asiaan toki vaikutti se, että lapsuusaikani linna taisi viettää remontissa eli sinne ei edes päässyt ja myöhemmin sitten tyydyin ulkopuolen ihmettelemiseen. Mutta vihdoin sisäpuolikin on nähty. Melkein 46 vuotta siihen meni...
Rosoista kauneutta riitti, voisin tuijottaa patinoituneita kiviä ja tiilipintoja loputtomiin. Ainoa negapuoli oli omituinen haju ja hapenpuute. Sekä minulle, että isommalle tytölle tuli linnassa oikeasti huono olo. En ymmärrä. Jouduimme käymään ulkona hengittelemässä muutamaan otteeseen, että olo helpotti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti