En kirjoita piruuttanikaan mitään mistään käsityömessuista tai muista hauskuuksista, jonne kaikki muut pääsevät. Kunhan mökötän. Mies on sairaana ja itse sinetöin lopullisesti pääsemättömyyteni sukeltamalla pihassa karkeaan sepeliin ja hankkimalla sitä kautta toisen polveni tilalle puujalan ja muuten sitten oikein koristeellisia ruhjeita ja mustelmia. Silakka on tutkinut hämmentyneenä äidin laastareita ja tarkastanut muun perheen kämmenet ja polvet ja todennut, että ainoa tohelo paikalla kantaa kutsumanimeä äiti.
Silakkainen on alkanut tosissaan harrastaa pukeutumista ja pukeekin suunnilleen kaiken löytämänsä vaaetuksen ylleen. Kerrospukeutuminenhan tosiaan on ymmärtääkseni varsin trendikästä.
Noin yleensä olen ollut tämän päivän kuin se kuuluisa takapuoleen ammuttu karhu. Naamalleen tuiskahtaminen ei varsinaisesti parantanut mielialaa. Ja seuraavalla kerralla, kun käyn ruokakupassa lupaan ostaa kaupan minikirjavalikoiman tyhjäksi. Franklin ja ukkosmyrsky alkaa viidettä kertaa peräkkäin luettuna hiukan käydä puuduttavaksi. Tosin en ole yhtään varma auttako se, että vaihtoehtoja on paljon. On niitä tälläkin hetkellä ja silti tuo Franklinin ukkosmyrsky ja Kippi-Kustaa ohittavat suosiossa muut vaihtoehdot iloisesti.


















