Pikainen askartelu

Ostin joskus tämän perhostaulun (halvalla) huutiksesta. Perhoset olivat kaunit. Mutta tuo kehys... Ensiksikin se on tehty varmaan selän takana ja vasemmalla kädellä. Lisäksi kaikkiin puun virhekohtiin oli liimattu "koriste" päälle eli kehys oli vähintäänkin omalaatuisen näköinen. Ne kapulat tuli nyhdettyä jo aiemmin pois, nyt vihdoin sain aikaiseksi hiaista pahimmat pinnasta ja sutaista mustaa akryylimaalia kehyksen pintaan. Yleisvaikutelma parani n 100%, vaikka mistään siististä ja huolitellusta kehystyksestä (eikä maalaamisesta) ei edelleenkään voi tuon kohdalla puhua. Mutta nyt sen kehtaa sentään seinälle. Kunhan vain keksin mille seinälle. 

Minkähän takia tuokin on odottanut maalia pintaansa kukausikaupalla. Koko projektiin kun meni maksimissaan 15 minuuttia... (Innoituksen hommaan aiheutti mies, joka totesi, että olemme pari päivää lähinnä lojuneet. Nyt on tehtykin jotain eikä vain lojuttu. Ni.)

Lankalauantaina kävin aamulla kaupassa. Tällä kertaa siellä oli kananmunia, suklaamunien valikoima oli hiukan vajaampi. Sain minä tarpeeksi piilotusleikkiä varten niitä SM-liigamunia. Jotenkin epäilen, että ne eivät ihan kuitenkaan pärjää vertailussa eism Hello Kitty -munille... Mutta niillä on mentävä. Onneksi ostin yhden isomman munan tyttöä varten jo aiemmin, että pääsiäinen tulee pelastettua.

Kuvissa on tytön eskariaskarteluina tekemä ruohoasetelma ja noita. Ne piti toki heti laittaa kunniapaikalle. Höyhenkranssin tein itse muutama vuosi sitten ja tuo maitotölkistä leikattu rairuohopurkki on äidin ja tyttären yhteistyötä. Paitsi että jostain syystä siementen itävyys oli melkoisen onneton. Kuvittelin, että lehmillä olisi jo tässä vaiheessa taustana komea ruoho. Hah... Taustalla on myös uusi krassikylvös. Se ehtii huomiseksi ihan hyvään mittaan.

Itse askartelija nukkuu taas kalpoisena vieressäni sohvalla. Sain tänään varsinaisen ahaa-elämyksen. Koko eskariajan olen ihmetellyt tytön toistuvia väsymys-/pahoinvointikohtauksia, jotka helpottavat tunnin-parin unilla. Tänään sitten äitini sanoi avainsanan migreeni ja minä olen läiskinyt itseäni otsaan siitä lähtien. Niinpä tietenkin. Mutta ikävää, että tuo tyttö joutuu tutustumaan tähän osaan sukujen perintöä jo näin aikaisin.

Pitkänäperjantaina

Tänään on ihmetelty heti aamusta lumipyryä, venytty aamulla kaikessa rauhassa pitkään koko perheen voimin, kiharrettu hiuksia, viety kiharapää kaverisynttäreille, istuttu nojatuoleissa, tuunattu liian leveistä jumppatossuista sopivat ja nätimmät. Mies nukkuu vieressä sohvalla ja se ei ole yhtään huono asiaintila. Kamerakin on päässyt taas käyttöön.Taidan käyttää tuota kännykän kameraa kuitenkin vain hätävararatkaisuna. Mitähän sitä tekisi ruoaksi tänään? Voiko pitkäperjantai olla pitsaperjantai?

Hallittu laskeutuminen

Neiti (valitettavasti) keksi, miten tuoliin pääsee. Alaslaskeutumisen tyyli on myös aika vapaa ja huoleton. Äidin ja isin neuvoille siitä, että olisi hyvä tulla peppu edellä alas lähinnä pyöritellään silmiä, koska hypätäkin voi...

Pääsiäistä!

Laskeuduimme jotenkin pääsiäisen viettoon. Laitoin minä muutaman pupunkin, en tosin montaa, koska niiden pois kerääminen on jostain syystä hommistä viheliäisintä. Mutta esim tuota pupuahan ei välttämättä edes tarvitse kerätä. Pitäähän kasvihuoneessa puutarhuri olla. Porkkanoita en silti taida uskaltaa kylvää kasvamaan.

Neitikin innostui askartelemaan pääsiäismunia. Tuli aika eksoottisen näköisiä, mutta hauskoja, ainakin minun silmääni. Materiaalina joskus askartelumateriaaliksi tarttuneet pepunlämmittimet, askartelueläimet, joita ei saanutkaan koottua ym. käteen tarttuva. Design pohjien muotoilua lukuunottamatta neidin itsensä.

Nyt kun olen pakon edessä kuvaillut kännykällä, en näköjään enää osaa ottaa oikeaa kameraa käyttöön. Jotenkin tuo känny vain on sopivasti saapuvilla koko ajan, kamera pitäisi hakea kassistaan. Juu, laiskuuden multihuipentuma. Yritän vähitellen parantaa tapani ja opetella taas ottamaan kuvia muutenkin kuin vain räpsäisemällä ohimennen. Siinäkin kyllä oikeasti on puolensa.

Kevät

Jotenkin tämä kappale ja video kuuluu minun keväisiini. On kulunut jo kauan. Kevät ei ole lempivuodenaikani. Kaikkea muuta. Paniikin tunne tulee joka kevät... Mutta videolta on mukava katsella opiskeluajalta tuttuja kasvoja tanssimassa ja Röyhkä on vielä kovin nuoren näköinen likaiseksi vanhaksi mieheksi.

Kyllä nuo hangetkin tuosta sulavat ja kevät tulee oikeasti kohta. Ja sitten kesä eikä lisääntyvä valo ja kasvun kohina enää ahdista niin pahasti. Eikä se varsinainen kunnon kevät sitten enää aiheutakaan ahdistusta, vain sen tuleminen.

Se, että ei enää ole nätti nuori tyttö, jota likaiset, vanhat miehet piirittäisivät, aiheuttaa nykyisin harvinaisen vähän ahdistusta. Tai no, nyt ne likaiset, vanhat miehet, joille minä olisin nuorta lihaa, olisivat sitten jo oikeasti tosi vanhoja... Tsih. Hämmästyttävää kyllä, minua alkoi nyt hymyilyttää ja ulkonakin aurinko löysi hetkeksi tiensä näkyville.

Kevätsäätä

Jos uusi lumi on vanhan surma, tämän päivän lumimääristä voisi päätellä, että  pääsiäiseksi  maa on paljaana. Sen verran tuota valkoista surmaa on tänäänkin maahan päin tippunut. Siunaustilaisuudesta kotiinpäin kahlaaminen oli jo melkoisen raskasta. Olkapäillä oli valehtelematta kunnon kinokset lunta ja meille on kuitenkin kirkolta maksimissaan vartin kävelymatka. Jotta toivossa on hyvä elää, että illaksi rauhoittuisi ja että mies tosiaan pääsisi tänään kotiin ja kunnialla myös loppumatkan motaria pitkin.

Tuli taas havaittua se, miten tärkeä asia hautajaiset kaikesta huolimatta ovat. Jotenkin hyvästien jättäminen helpottaa ja keventää oloa uskomattoman paljon. Varsinkin, kun on kyseessä hautajaiset, joissa haudattava on elänyt hyvän ja täyden elämän ja oma suru on lähinnä sitä haikeaa kaipausta, kun tietää, että se ihminen, josta on kovasti pitänyt, ei enää tule kadulla vastaan eikä kevätkatselmukselle puutarhaan. Omaisten suru on tietenkin ihan erilaista. Toki senkin osan olen tähän ikään mennessä kokenut useamman kerran. Silti on helpompi haudata rakas ihminen, jonka polku on ollut pitkä ja vaiherikas. Itse olen kantanut arkkua, joka oli hyvin pieni, mutta jonka kantaminen tuntui siltä kuin arkussa olisi koko maailman paino. Niinhän siinä olikin; koko minun maailmani paino ja unelmieni sirpaleet.