Ai niin...

Piti toivottamani mukavaa ja simaisaa vappua itse kullekin ja pahoittelemani sitä, että aipädillä ei myöskään saa rivinvaihtoja aikaiseksi blogiteksteihin. Näillä mennään kuitenkin... Mutta pitäkeepä hauskaa! Kohtuudella.

Imetyspaitaähky

Imettäminen on ihan kivaa, mun mielestäni on mukava vain olla ja silitellä pientä, joka vetelee maitoa posket punaisina ja aina välillä hymyilee leveästi ja sanoo "Tää on!" Että on se, minustakin. Mutta se varjopuoli... Käytän imettäessäni mieluusti imetyspaitoja. Ihan niiden helppouden takia ja kyllä minulla niitä onkin useampi. Mutta pakko sanoa, että kun pitkälle toista vuotta pukeutumisen ratkaisevat ne viisi samaa paitaa, joista iso osa ei edes ole kovin viehkon värisiä silmääni... Juu, vähän alkaa kypsyttää. Toisaalta mä uskoisin, että jo tuossa syksypuolella olemme siinä tilanteessa, että tissittelyt keskittyvät aamuun ja iltaan eli pääsen noista eroon. Lupaankin täten, että jok'ikinen noista rievuista lähtee kyllä taloudesta tuossa vaiheessa ja lupaan pukeutua vain kivoihin ja silmää miellyttäviin vaatteisiin. Trikoopaidat saavat varmasti hetkeksi väistyä garderoobin pääpaikalta. Ja tähän varmaan sopii tunnisteeksi taaperoimetyksen varjopuolia. Tsih... P.S. Silakka nukkui viime yön omassa sängyssään. Siis siinä omassa, joka oli siirretty irti äidin sängyn kyljestä. Aika hienoa! Niin ja pahoittelen typoja. Tää on nyt aika dogmakirjoittamista. Aipädin kautta ei pääse korjailemaan kirjoitettuja tekstejä...

Vaarallista

Siis tämä sairastaminen. Peräti vaarallista. Ihminen ei mahdottomasti jaksa kuin lojua ja surffailla ja seurauksena on sitten aina tarpeita. Vieläpä asioihin, joista ei ole edes kamalasti tykännyt aiemmin. Niinkuin nyt sellaiseen, että gefilus-mehua olisi paljon hauskempi hörppiä turkoosista, jalallisesta sukat makkaralla -pikarista. Sairastaminenkin olisi hauskempaa, kun voisi nauttia nesteet kauniista astiasta. Eipä silti, että noissa Aino Aalto -laseissa mitään kummempaa ulkoista vikaa olisi, mutta se turkoosi pikari olisi silti varmasti virkistävämpi. Kelpaisi punainenkin, siinä se oranssi juoma kyllä varmaan näyttäisi hyvältä ja sipsit voisi syödä vaikka Haapaniemen sinisistä Korennoista. Tai jostain. No, ne sipsit nyt menevät ihan sujuvasti punaisesta margareta-vatkauskulhostakin, mutta tuo turkoosi pikari on jostain syystä päättänyt jumittaa aivoni tahtoo-asentoon. Katsotaan, jos olen oikein kiltti ja mahani vähitellen suvaitsee rauhoittua, saatan harkita palkitsevani itseni ihanalla ja ikiomalla juomalasilla. Jossain vaiheessa. Niin ja olkaatte hyvät ja kuvitelkaa tuohon yläpuolelle kuva pikarista, jossa on mehua ja vaikka siitä sipsiastiastakin, vaikka kuvattuna olkkarin arkun päällä. Minä en ole vielä keksinyt näppärää keinoa laittaa pädillä kuvia blogiin. Googlatkaa vaikka, jos ei mielikuvitus riitä.

Tylsää..

Olen todennut, että ipad ei ole paras mahdollinen tapa päivittää blogia. Mikä on baithövei mälsää tylsää ja ärsyttävää. Läppäri tosiaan lähti ja palaa joskus. Minä juhlistan vappua jo etukäteen jollakin oudolla vatsapöpöllä eli olen lähinnä torkuskellut pari päivää. Miten voikaan ihmistä väsyttää näin... Kai tässä olisi pakko ottaa härkää sarvista tai ainakin napsauttaa miehen vanha läppäri päälle ja yrittää saada kuvallisia päivityksiä aikaan edes sitä kautta. Postista on tulossa kivoja juttuja ja ne ainakin olisi mukava esitellä. Mutta joskus sitten, toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin... Riippuu siitä, miten kauan haluavat Saksanmaalla taputella koneparkaani.

Odottelen, että läppärin korjaajat hakisivat sen pois. Juu, reklamtsuuni meni lävitse. Katselen, kun Silakka touhuaa, pukee aurinkolaseja päähänsä, riisuu pois ja pukee taas välillä väärinpäin. Aurinko paistaa, rannassa ui useampia lintuja. Harmitti, että en ollut ottanut kiikareita mukaan. Näkökykyni ei riittänyt joen toiselle puolen lajinmääritykseen. Minun pieni Silakkaiseni on myös päättänyt alkaa syödä itse. Nappasi vain lusikan käteensä ja alkoi mättää. Siitä lähtien neidin omaan lusikkaan ei ole saanut kukaan muu koskea, jos haluaa säilyttää tärykalvonsa ehjinä. Toisella lusikalla sentään saa pikkuisen avittaa, mutta vain pikkuisen ja välillä. Toivottavasti läppärini ei hylkää minua pitkäksi aikaa. Kaipaan jo kuvien ottamista ja käsittelemistä. Yleensä bloggaamista. Minulle pelkkä kirjoittaminen on vähän vieras laji. Jotakin visuaalista pitäisi saada mukaan. Pitäisi varmaankin opetella, miten padilla saa lisättyä kuvia, vaikka niitä kännykällä räpsittyjä. En tiedä kiinnostavatko ne edes ketään muuta, ovat vain tärkeitä minulle itselleni...

Uusia juttuja

Pieni on saanut ekan laastarinsa, isompi oppinut ajamaan polkupyörää ja sinivuokot ovat alkaneet kukkia takapihalla. Ihana, aurinkoinen kevätpäivä.

Keijukiertue

EU-reklamaation tulosta odotellessa saimme tekohengitettyä läppäriin sen verran energiaa, että pääsin leikkimään kuvillakin. Ah autuutta. Pienet tautipesäkkeemme ovat viime päivinä leikkineet hirmuisella touhulla kaksin. Tänään oli ohjelmassa keijukiertue, joka kulki laulaen läpi asunnon ja pysähteli välillä leikkimään milloin mitäkin.Tässä kiertue intoutui taiteen tekoon. Pienempi keiju tosin ei osannut ottaa kovin vakavasti sitä, että olisi pitänyt piirtää vain omalle taulunpuoliskolle. 

Keijukiertueen kunniaksi paistoin välipalaksi köyhiä ritareita. Pienempi keiju jäi kyllä paitsi herkuista, koska nukkuu pihalla. Toisaalta pienempi keiju on kipeänä ollessaan syönyt kuin keijukainen eli tuskinpa olisivat ritaritkaan kelvanneet... Pitäisi varmaan yrittää mettä ja ruusunlehtimarmeladia. Niitä kai keijukaiset nauttivat ravinnokseen.