Tänä aamuna taivaalle nousi ihmeellinen ja viime aikoina kovasti harvinainen valoilmiö. Kirkasta ja kylmää, pisarat kimalsivat kivihelminä auringon valossa ja säteet kultasivat tehtaan ikkunoita.

Pikkukalasta hiirulaiseksi

Välillä naurattaa tämä pienempi hiirulainen. isosisko on idoleista tärkein ja kaikkea, mitä sisko tekee, pitää kokeilla. Niinkuin tänään kasvomaalauta ja hiiritanssia. Maalaaminen kutitti ja alaleuan kieli piti syödä heti, mutta silti piti sutia pienemmällekin msta nenänpää ja hienot viikset. Ehkä nämä liittyivätkin jotenkin Movemberiin?

Joskus suhteellisen passiivinen toiminta saa aikaan hyvinkin aktiivista toimintaa. Lueskelin Dekoa ja jotenkin siinä ollut venäläis-italialainen koti viehätti kovasti. Sitten lehti jäikin pöydälle ja innostuin järjestelemään olohuonetta, pyyhin pölyt ja siivoilin kaikenmoista ylimääräistä ryönää roskiin ja kaappeihin. Lopulta meillä oli siistimpi olohuone kuin pitkään aikaan. 

No, nimenomaan oli. Silakka-niminen pikkutornado kyllä hoiti oman osansa uudelleenjärjestelyistä kiitettävän tehokkaasti. Totesin kuitenkin, että kodista on oikeasti mahdollisuus pienellä vaivalla saada ihmisasumuksen näköinen. Pitää vain nähdä se vaiva hiukan useammin. Ja antaa periksi siinä suhteessa, että sisustajana minä en ole minimalisti, kaikkea muuta. Voin ihan hyvin antaa hyvällä omallatunnolla rönsytä ihan kunnolla.

Siitä slaavilaisesta kodista tuli muuten hyvä mieli. Pitkästä aikaa Dekossa oli ihan kunnolla värikäs ja rehevästi sisustettu koti. Sellainen, jossa on myös ujostelemattoman kirjava kirjahylly.

Ulkona oli tänään paksu sumu oikeastaan melkein koko päivän.  Huomiseksi on luvattu lumisadetta. Pieni valkeus ei kyllä todenpuhuen harmittaisi yhtään. Huomenaamulla ei ilmeisesti tarvitse lähteä aamulenkille viemään isompaa neitiä kouluun. Yskiminen huipentui sen verran reippaaksi äsken, että mies varasi jo lääkäriajan. Neiti itse oli kovin suruissaan ja huolehti surkeana että saakohan hän nukuttua koko yönä. No, yleensä limojen tultua ulos, nukkumattikin on löytänyt paikalle. 

Minä tiedän, että tässä taloudessa on useapi pikkuinen villahuivi vaan jokainen niistä on siellä jemma-nimisessä paikassa ja pikkutytön kaula on ollut huolestuttavan paljas. Joten kaivoinpa lankaa (pehmoista alpakan, merinon ja nylonin sekaista Sterkeä) ja aloin säveltää. Ihan sievähän siitä tuli. Nyt on puikoilla isommalle tytölle oma pitsikauluri. Pienemmälle voisi olla hyvä kutoa toinenkin versio aiheesta. Neiti itse tosin taisi olla sitä mieltä, että hän tarvitsisi myös uuden pipon samasta langasta. Ainakin pään taputtelu ja selitys oli melkoisen tarmokasta sävyltään, kun kauluri oli ensimmäistä kertaa kaulassa.

Olimme tänään minun vanhempieni luona kyläilemässä. Osa sisaruksistani oli paikalla. Söimme hyvin, juttelimme, oli mukavaa. Äiti pyysi koristelemaan kakun ja pakkohan edes yksi Halloween-leivonnainen oli tällekin vuodelle saada aikaiseksi. Mikä lie kuutamo-Jack tuosta tuli. Kuorrutin kakun valkoisella sokerimassalla, mustat ovat ihan mikrossa käynyttä lakritsia. Laitoin kuppiin muutaman lakupalan, mikrottelin hetken ja muokkailin sitten tomusokerin päällä kaulittavaan malliin ja levyksi. Sujuipa yllättävän näppärästi.

Siskon ja mummun kanssa kävimme viimeksimainitun kellarissa kaivamassa ja sai mukaani iiiiiiison Riihimäen lasipurkin, upean, vanhan leivontakulhon, kotipaikkakunnan muinaisen lasitehtaan valmistaman purkin ja paljon muuta. Tuli hyvä mieli, mummun lahjoittamissa tavaroissa oli paljon sellaisia, joita olen jo vähän aikaa etsinyt kirpputoreilta itselleni. Ja tuo lähilasitehdas, se toimi aikanaan tuossa puolen kilometrin päästä meiltä. Pakkohan täällä on yksi kys. vapriikin tuote olla.

Kynttiläilta. Se virallinen. Jostain syystä mieleen tuli vanha kirja ja tv-sarja. Kaikkien rakkaitteni puolesta. Tarina on kamala ja surullinen, mutta ei pärjää lumovoimassa nimelleen. Joskus kai nimi voi ola niin syvältä ottavan kaunis, että sisällöllä ei ole toivoakaan päästä pateettisuudessa nimen tasolle. Ei vaikka sisältö olisi miten ahdistava ja surullinen niinkuin noissa on... Vaikka tarina kertoisi keskitysleireistä ja niiden kauheuksista. Silti nuo kolme sanaa jotenkin elävät ihan omaa elämäänsä.

Intouduin tänään siivoilemaan ja järjestelemään laatikoitani. Sieltä löytyikin vaikka mitä; Sudenkorennon siivet, kuollut koppakuoriainen, trilobiitti, kauniita nappeja, emalointiharjoituksia, pinnejä, klemmareita, passikuvia ja kadoksissa olleet silmälasireseptit. Vähän kyllä nauratti. Mikähän minäkin olen naureskelelemaan lapseni aarteita? Monikaan ei välttämättä pitäisi näitä minun aarteitani kovinkaan arvokkaina.