tiistai 14. elokuuta 2012




Tänään Silakka sanoi "Auts", saadessaan rokotuksen. Sen j älkeen vain hymyili nätisti kaikille ja jätti aikuiset melkoisen mykistyneseen tilaan. Kuulemma terveydenhoitajan uran aikana ensimmäinen tuonkaltainen reaktio piikittämiseen... Illalla söimme hyvää ruokaa ja jälkkäriksi pullat, jotka isosisko sai valita palkkioksi reippaudesta. Meillä nimittäin molemmat neidot rokotettiin samalla kertaa. Pakko kyllä tunnustaa, että ihan pikkusiskon reippausasteelle isompi ei päässyt, mutta ehkä moinen ei ole tarpeellistakaan. 

Tänään oli niin lämmin, että oli ihan pakko ajella vielä kerran rantaan uittamaan lapset. Tuuli oli jo aika viileä, mutta vedessä oli lämmin. Ainakin isomman pois houkutteleminen oli kohtuullisen vaativa tehtävä. Onneksi jäätelö on aina hyvä porkkana. Vielä hetken kun on kesäkioskikin avoinna. Jotenkin haikeaa, kesä oikeasti alkaa olla ohitse. Aamuisin terassin kaiteilla on jo vahva kerros kastetta.

Mikähän muuten ampiaisia riivaa? Tuntuvat mokomat olevan ihan mahdottomalla tuulella. Tänä aamuna koulumatkalla yksi iski minua suoraan lapaluoden väliin. Edelleenkin kutisee ja kirvelee...

2 kommenttia:

  1. Tuli rokotusreaktiosta mieleen oma esikoiseni joka reagoi kerran sanomalla vain "oho". ROkotus annettiin Hollannissa ja hoitaja kyseli että mitä lapsi sanoi:)

    VastaaPoista
  2. :D Taitavat rokottajat olla enemmän tottuneita niihin, joilta lähtee kunnon protesti pistelemiseen...

    VastaaPoista