Pahanteossa

Iski pesänrakennus, ilmeisesti. Päätin vihdoin hankkiutua eroon "kodinhoitohuoneen" ei_niin_minua_viehättävistä tapeteista, joista tuli mieleen 90-luvun alun kukkamekkokangas. Eikun tuumasta toimeen ja pintakerrosta repimään. Taidan ottaa harkitun riskin ja jättää pohjapaperin seuraavan tapetin alle. Maalaamattomasta kipsilevystä tapetin repiminen kun on ihan omanlaistansa hommaa, jota en mielelläni kyllä harrasta.

Lapsi on ollut innolla auttamassa, koira pysynyt kaukana. Se kun tietää, että tapettien repiminen on tuhmaa. Kävi se sentään isännälle kantelemassa, että me olemme selvästi tekemässä pahojamme.

Joskus kun vielä pääsisi tapettitehtaalle hakemaan ne punaiset pöllöt. Vihdoinkin, ne kun ovat miehen ja minun yhteinen joululahja toisillemme. Siis viime joulun lahja. Haluan myös jonkinmoiset verhot rullaverhon lisäksi, mutta niitä valitessa olisi hyvä olla pala tapettia värimallina. Marimekon pieni melooni olisivat oikein kiva vaihtoehto, jos sävyt vain toimivat lähellekään.

Ai niin, vinkkinä Metsolan ystäville. Sitä on saatavissa nyt rajoitettu erä. Pitäkäähän kiirettä. Meillä ei valitettavasti ole sille sopivaa vapaata seinää, kamala tarve olisi kyllä muuten sitä saada.

Marraskuun 1.

Jostain syystä muistan aina marraskuun ensimmäistä, jonka vietin ystävien luona Kouvolassa. Ei siellä muuten mitään sen ihmeempiä tapahtunut, mieleen on vain jäänyt aamu ja ensilumi. Omenapuissa oli vielä lehtiä ja omenoita, mutta maa oli ihan valkoinen. Jotenkin kaikkialla oli ihan käsittämättömän hiljaista. No, tänä(kään) vuonna marraskuun ensimmäinen ei ole samanlainen kuin se oli silloin 20 vuotta sitten. Niistä aamuista tulee mieleen Kauko Röyhkän musiikki ja hirmuinen elämän odotus jokaisena aamuna. Olisin mielelläni säilynyt ihmisenä, jolle jokainen aamu on vain uuden ihanan päivän odotusta.

Meidän piti mennä pihalle leikkimään hetkeksi, mutta leikkikaveri sammahti. Neiti ei ole nukkunut päiväunia enää muutamaan viikkoon, mutta ilmeisesti kellojen siirto yhdistettynä juhliin ja jännityksen laukeamiseen tekivät tehtävänsä. No, ehdimme me pihalle myöhemminkin. Pieni kävely vaikka saaren ympäri voisi olla asiaa minullekin. Ajatelin napata pitkästä aikaa kameran ulkoilukaveriksi. Koira saa siis jäädä kotiin. 

Kellarin aarteista kotiutui yläkertaan tällä kertaa tuo vanha puhelin. Se on ihan käsittämättömän painava, luuria voisi käyttää käsipainona pitkissä treenisarjoissa. Alkoi huvittaa, kun mietin, että nykyisin jo muutaman vuoden ikäiset kännykät koetaan kamalan kömpelöiksi ja painaviksi. Harmi, että meillä ei ole lankaliittymää eikä kyllä mitään järkeä moista edes hankkia. Tuollaisella vanhalla kojeella puhuminen olisi paljon hauskempaa. Jos löytäisi jostain toisen kaunokaisen, voisi yrittää viritellä sisäpuhelinsysteemiä ylä- ja alakerran välille...

Ai niin. Se Röyhkän biisi, joka tulee aina marraskuun alussa mieleen on tämä. 

Halloweenin herkkuja

Kamera on taas kotona ja käytössä, joten piti vähän dokumentoida halloweenherkutteluja. Tarjolla silmämunakeksejä, mutaista matokakkua vihreän vaahdon kera tarjoiltuna, hirmuisten hämähäkkien suojelemia muffinsseja ja mustaa maustekakkua. Koristeet tulivat mummulasta, pikkuveljeni armollisesti antoi omansa pientä ilahduttamaan. Noitapuku olisi ollut kiva tehdä itse, mutta koska nyt en ole ollut erityisen hyvässä ompeluvireessä, se haettiin Tiimarista. Mukavaa oli ja herkut hävisivät epämääräisestä ulkonäöstään huolimatta.

Tiedän kyllä, että moni paheksuu Halloween-juhlien tuloa Suomeen. Itse en ole varma, miten suhtaudun tuon trick and treat -perinteen saapumiseen. Se ovelta ovelle kerjääminen voisi ihan hyvin jäädä väliin. Mutta hirviöjutut ja naamiaispuvut ovat aina kivoja ja minä olen niin lapsellinen, että nautin suunnattomasti ällöjuttujen kehittelemisestä ja leipomisesta. Vaikka sitten Halloweenin varjolla. Voisihan tuota vanhaa vuodenvaihteen aikaa alkaa kutsua jollain muulla nimellä, jos anglosaksinen halloween ei miellytä. Samankaltaista vuodenvaihteen juhlaa täälläkin kun oikeasti on vietetty. Leikkiminen (ja pelotaville jutuille nauraminen) ei liene kamalan vaarallista täälläkään. Pyhäinmiesten päivä on niin kristillisesti värittynyt ja totinen juhlapäivä, että ihan sen tiukkaan yhteyteen olisi vaikea kuvitella enempiä karnevaalimeinikejä ja tai hassutteluja, joten Halloween saattaa olla ihan hyvä pieni pakanallinen piristys syksyn synkkyyteen. Niin muuten, missähän muualla edes on näin loisteliaan ankeaa ja pimeää aikaa tarjolla hirviöleikkejä ajatellen?

Niin ja lopuksi vielä on pakko laittaa iloksenne tuon mutakakun ohje. Se nimittäin oli h y v ä ä. Ohje muokattu hyvin vähähiilarisesta versiosta (kiitokset Sannalle siitä).

200 g tummaa suklaata

200 g margariinia tai voita

5 munaa

1 dl sokeria

2 rkl jauhoja (mantelijauhoa, gluteenittomia tai vehnäjauhoja)

Sulata suklaa margariinin kanssa mikrossa (tai varovasti hellalla). Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Vatkaa joukkoon munat yksi kerrallaan voimakkaasti ja lisää sitten sokeri ja vatkaa se voimalla taikinaan. Lisää jauhot ja vatkaa seos tasaiseksi. Paista rasvatussa irtopohjavuoassa  200 asteessa  10-15 minuuttia. Minä laitan vielä (irtopohja)vuoan pohjalle leivinpaperin ennen voitelua irrottamisen helpottamiseksi ja siirrän kakun sen avulla.Kakku saa jäädä hyvin löysäksi keskeltä. Sen kannattaa antaa jäähtyä rauhassa jonkin aikaa ennenkuin edes yrittää irroittaa sitä. 

Halloweenina koristeeksi voi muotoilla pikaisesti mikrossa käytetyistä Omareista matoja, mutta normaalisti lisukeeksi käy ihan kermavaahtonokare tai pallo jäätelöä. 

Heti se iski...

Siis tarve kirjoittaa, kun kamera ei ole saatavilla. Joten sitten minä vain kirjoitan, en kuvaa. Viime yönä en saanut unta. Mies ei ollut vieressä, joten tämä ei vaan osaa nukkua sitä vähääkään. Hermostutti sekin saanko puoliskoni takaisin silloin kun pitäisi vai juuttuuko tuo lakon takia saapasmaahan. Ei kiva ajatus, varsinkin, kun tarvitsemme apua ihan sellaisessa pikkujutussa kuin koiran lääkitsemisessä. Mokomalle pitää syöttää sydänläkkeitä, joihin koskeminenkin on raskaanaolevalta ehdottomasti kielletty. Hilpeää... Onneksi äitini otti tämän viikon syyslomaa ja tuli huoltamaan koiraa ja meitä. Äidit ovat ihania olemassa.

Mutta yöllä oli ihan kummallista. Katuvalot pääsivät ensimmäistä kertaa loistamaan kunnolla ja se yhdistettynä huikaisevaan kuutamoon saivat aulan näyttämään sumuiselta. Oli pakko kaivaa silmälasit päähänsä ja käydä tarkistamassa, että se ei ole savua. Ei se ollut, ihan vain hopeista valoa, jossa olisi voinut kuvitella keijujen  tanssivan. Aamuviideltä kun lapsi alkoi taas yskiä ei enää olo tuntunut kovin runolliselta.

Niin ja nuo rumat keittiönverhot... Mikähän siinä on, että moni asia, joka itsellä näyttää ärsyttävältä ja epäesteettiseltä, onkin jonkun toisen kotona kauniin näköistä? Nurjat-blogista bongasin ihan samanlaiset verhot kuin meillä eivätkä ne ole ollenkaan ikävän näköiset. Siellä tosin ikkunat ovat aika lailla kauniimmat kuin nuo puunväriset ärsytykset. Tosin edelleen luulen, että pääsen helpommalla tällä hetkellä, jos kuitenkin vaihdan verhot enkä ala taistella ikkunanpokia valkoisiksi.

Ihanista vanhemmista vielä. Nyt on lopulta talviomenapuukin tyhjä ja siistit omput sanomalehteen käärittyinä kellarissa. Äiti tuo tullessaan Mehu-Maijan ja höyryttelemme myöhemmin pudokkaista sosetta pakkaseen. Mukavaa...

Lapsi kirjoittaa innoissaan jo joululahjatoivelistaa. Ei osaa vielä kirjoittaa itse, joten luettelen kirjaimia ja neiti kirjoittaa. Kirjaimet ovat jo melkoisen hyvin hallussa. Pitäisikö minunkin jotenkin alkaa reagoida oikeasti joulun lähestymiseen?

Voihan räkä

Voihan väsymys... Tämä syksy on ollut kyllä varsinainen... Kiroilisin, jos kehtaisin. Kesä meni maatessa ihan suunnattoman huonovointisuuden kourissa ja kun se alkoi helpottaa, alkoi flunssakierre. Välillä on oikein viikkokin välillä ilman, että lapsella räkä lentää. Astmarasitukseen on turha haaveilla pääsevänsä, pitäisi olla kuukausi ilman pitkävaikutteista avaavaa. Hah, näkisi vaan. Taas on takana kolmas peräkkäinen yö erinomaisen huonoilla unilla ja tämä raskaanaoleva alkaa olla valmis lähinnä istumaan nurkkaan itkemään. Kaipa tämä tästä joskus, ehkä muutaman vuoden sisään...

Mutta tehtiin meillä sentään lättyjä. Minä mittasin aineet, lapsi sekoitti ja minä paistoin. Yhtään en syönyt, olen ylpeä itsehillinnästäni. Lätyt on ihania. Ehkä niitäkin sitten joskus parin vuoden päästä. Jotta valivalivali vaan. Sellaista kuuluu tällä hetkellä tänne. Ensi viikolla ei ole edes kameraa ja silloin on taatusti hirmuinen tarve kuvata koko ajan. Eilenkin olisi ollut. Ihan mieletön kuutamo ja minä tyhmä lenkitin koiraa kamera kotona. Päh. Jos tosiaan menisi sinne nurkkaan murjottamaan? Mahtaisiko auttaa?

No, olen mä sentään kutonut. Sukkia, itselleni. Tai sitten jollekin toiselle. En ole vielä päättänyt. Mutta se Jitterbug on ihan ykkössukkalanka. Jopa minä, tunnettu lörppäsukkien kutoja, sain siitä aikaiseksi napakat sukat. Jo oli aikakin, apinasukat sain just käveltyä kannasta puhki. Nyyh.

Niin ja nuo keittiön verhot ovat r u m a t. Pakko saada ommeltua ne uudet. Sain jo kankaankin hankittua. Enää puuttuu energiaa ja lattiallakonttausapua. Jotenkin ketteryys ei enää ole toinen nimeni. 

Peili

Lisää kirpparilöytöjä. Löytyi vihdoin peili makuuhuoneeseen. Nyt ei enää pukemisen jälkeen tarvitse kykkiä peilipöydän edessä ja yrittää selvittää ovatko vaatteet edes suunnilleen niin päin kuin tavoitteena oli ne asetella. Samalla käynnillä löytyi peili myös eteiseen. Ennen piti käydä kurkistamassa vessan puolella, miten monta mustaa läikkää kasvoista löytyy. Nyt voi ihan ohikulkeissaan kurkata. Hyvä mieli pienistä jutuista. Ja etenkin siitä, että tuo makuuhuoneen peili on tosi kaunis. Peilattava ei kyllä olet. Päätin säästää kuvan katsojat kireiltä leukaperiltäni. Jostain syystä minun on vaikea olla rentona, kun painan kameran laukaisijaa... Painaessa pitää purra hampaat yhteen varsin voimallisesti.

Hyvä mieli on myös aulan uudesta matosta. Kesällä siinä ei mitään tarvita, mutta talvella villa lämmittää jalkapohjia mukavasti. Jostain syystä harmaa tuntuu koko ajan mukavammalta väriltä. Lämpimältä ja kotoisalta. Tahtoisin vielä tuohon sohvalle harmaita tyynyjä. Kyllä ne aina välillä siitä näkyisivätkin, vaikka todenpuhuen sohva on aika usein vain miehen vaatetelineenä. Olisi siinä kiva joskus istuskellakin. Vaikka saunan jälkeen vilvoittelemassa.

Nyt istun ikkunan vieressä katselemassa miten tuuli riipii lehtiä puista. Huomenna voisi olla otollinen päivä käydä keräämässä metsiköstä materiaalia risu- tai lehtikranssiin.

Kirppistelyjä

Viime aikoijen kirppiskäynnitkin ovat olleet vallan hedelmällistä lajia. En tiedä auttaako se, että kesällä en jaksanut suuremmin missään kierrellä, saati sen enempää tutkia pöytiä. Viime viikolla onnistui ensimmäisen kerran vähän paremmin ja mukaan tarttui mm. uusi maatuska. En tiedä onko tuntumani ihan oikea, mutta tuntuu, että nyt taas maatuskojakin löytyy ja vielä ihan järjelliseen hintaan. Yhdessä vaiheessa moisten hinnat olivat ihan pilvissä.

Vaipat ovat Huuto-netin satoa. Kuvittelen, että nuo riittävät reissuvaipoiksi hetken aikaa. Neiti tuleva isosisko oli haltioissaan vaippapussin äärellä. Silitteli ja tutki ja suunnitteli vaippojen kokoonpanoa. Harjoitteli jo imujen laittoa taskuihin. Niin ja kertoi, mitä kaikkea aikoo vauvalle opettaa ja miten saa pitää vauvaa sylissä lattialla. Jotenkin huoli kaivaa silti mieltä. Toivottavasti tyttö saa pikkusisaruksen tällä kertaa hoivattavaksi asti.

No, maha kasvaa kuitenkin. Viime viikon vietin parhaan ystäväni, sokerimittarin, seurassa. Tänään sitten analyysiin tuloksista. Sokerirasitusta tarjosivat, mutta tällä huonovointisuuden asteella valitsin mieluummin mittailun. Ei sekään lystiä ollut, mutta ainakaan ei tarvinnut oksentaa sokerilientä... Sormenpäät ovat kyllä hellinä. Toivottavasti tämä riitti kuitenkin.