Pesänrakennusta ja paljon villoja

Tutkin eilen illalla mahtaisiko minulla olla jotain neidin ohuempaan villapaitaan  sopivaa lankaa. No mahtoiko? Menen nurkan taaskse häpeämään. Ja tuossa on siis vain murto-osa tämän hamsterin lankakokelmasta. Jospa noista jotain saisi aikaiseksi... Taisi olla ihan järkiratkaisu, että en jaksanut lähteä tänä vuonna käsityömessuille. Loppuu tila talosta. Ja eilen juuri kehtasin kiukutella lapselle, että jotain on tehtävä ennenkuin talo hukkuu paperinsilppuun. Taitaa vaara olla suurempi ädin askartelutarpeiden suhteen.

Meillä tietokoneellakin on nuha. Ainakin se muistaa säännöllisin väliajoin valittaa räkäisyyttään. Ei tästä taida enää ihan kalua tulla. Uusi versio aiheesta on jo tilauksessa. No, kymmenen vuotta on erittäin hyvä kestoaika läppärille nykypäivänä. Se on pakko sanoa. Ehkä tämä jo ansaitsee päästä eläkkeelle pitkän palveluksen jälkeen. Kunhan vielä hetken sinnittelisi.

Nuhan lisäksi meillä podetaan pesänrakennusvimmaa. Lauantaina teimme täsmäiskun Tampereen Ikeaan. Aika moni muukin oli päätynyt samaan lauantainviettotapaan, mutta hengissä selvisimme kuitenkin. Hiukan kyllä mietitytti, miksi ihmisten on pakko änkeä sinne, jos hermot eivät kestä ruuhkaa. Kenellekään ei varmaan ole epäselvää, että lauantaisin kyseinen kauppa on yleensä täynnä. Se tuskin on muiden asiakkaiden syytä eli jos zeniä tungoksen kestävyyteen ei löydy, kannattaisi varmaan jäädä kotiin eikä kiukutella muille tungoksessa tuskaileville... Onneksi suurin osa ihmisistä oli ottanut lehmän hermot mukaan ja vain muutama koki tarvetta jyrätä kanssakulkijansa hyökäysvaunuilla littanaksi.

No joo, vauva sai joka tapauksessa oman ammeen ja vaatekaapin sisuksineen. (Tarkkaan katsoessa saattaa huomata, että kaapissa on jo ensimmäiset vaipat odottamassa sisällöntuottajaa.) Miehen pesänrakennusvietti oli sitten sunnuntaina huipussaan ja kaappi tuli koottua. Ihanin (tai ainkin odotettu) vietin ilmentymä iski sitten illalla, kun iso R sai sisäänsä ledisarjan. No, vielä homma on vähän vaiheessa, mutta eiköhän tuo tänä talvena jo valaise.

Kynttilätemppuja ja teetä

Eilen illalla päätin vihdoin sytyttää Halloweeniksi hankitut.kynttilät, jotka silloin unohtuivat polttaa. Alussa oli siis kaksi oranssia ja yksi musta kynttilä. Lopussa sitten yksi musta, yksi oranssi ja yksi musta-oranssi. Musta oli päättänyt lurauttaa kunnon annoksen parafiinia pienemmän oranssin niskaan. Pakko sanoa, että asetelma on nyt hiukan omalaatuisen näköinen.

Ja teepostaus. Tämä on hiukan lavastettua plaatua ja kertoo ehkä enemmän joskus tulevasta ajasta. Teekannukin on niin uusi, että en ole vielä moista päässyt testaamaan, tällä hetkellä kun ainoa minulle luvallinen tee on tuo ruusunmarjatee (venäläisessä purkissa) enkä sitä ole löytänyt irtoteenä. Haudutettava kamomillatee odottaa aikaa jälkeen raskauden (jos se silloin kävisi), samon kuin itse kuivattu viherminttu lasipurkissa. Jos joku muuten tieää, mistä voisi saada haudutettavaa ruusunmarjateetä, otan tiedon ilolla vastaan. Nyt menee noita Hyvin Halpoja euroteepusseja silloin tällöin. Kaipa tuo vähän parempi vaihtoehto sokerienvahtaajalle (ja hampaille) kuitenkin olisi kuin ne enemmälti kittaamani marjamehut.

Vähän alle kolmekymppiseksi asti olin ihan vannoutunut kahvinjuoja. Saatoin kiskaista pannullisen kahvia ihan tuosta vaan, huomaamattani. Kahvinjuomisen aloitin jo lapsena ja se oli ihan ykkösnautintoni pitkään. Sitten vain vatsa ilmoitti, että riitti. Samassa kuin kahvinjuonti loppui, loppui myös tavallisen teen siemailu. No, sitä en ole koskaan pitänyt kamalan suurena häviönä. Mutta voi pojat, että oli vaikeaa tottua tuohon yrttiteehen, mutta parempi sekin kuin normaali kahviloiden ja huoltoasemien ei_mitään -valikoima, joskus harvoin on sentään ruusunmarjateetä tarjolla. Hiukan tuo juomieni teelaatujen pyhä kolminaisuus välillä jo tökkii, olisi mukava löytää jotain vaihtelua siihen. Toistaiseksi vain kokeiluista on tahtonut nousta reippaammanpuoleinen ihottuman kasvoihin tai vatsa suutahtaa... Jotta juon ruusunmarjateetä ja haistelen kateellisina muiden ihania kahvintuoksuja. Voikohan vatsa koskaan parantua siinä määrin, että se kestäisi kahvia edes pikkuisen?

Nyt toimii

Nonni. Toimii tämä kuvienkin kanssa leikkiminen.

Eilen aamulla neiti halusi pukeutua sammakkoasuun, valitsi vihreän collegepuvun päällensä ja sammakkohatun päähän ja kvaakkui loppupäivän. Muumitietsikka on tehnyt voimakkaan comebackin, neiti aikoo oppia lukemaan ja kirjoittamaan pian ja koki ahaa-elämyksen, että tuosta lelusta voisi olla hyötyä moisessa opiskelussa. Etenkin, kun sohvalla lojuva äiti ei jaksa luetella kirjaimia kirjoitettaviin sanoihin ihan vuorokautta ympäriinsä. Huom. muuten neidin toimisto. Puhelin kuuulemma soi niin usein, että varsinainen työnteko tuppaa häiriintymään. Ihana mielikuvitus.

Oma maha pyöristyy tasaisesti. Kävimme varmistusultrassa yksityisellä, koska neuvolalääkäri pelotteli matalalla sf-mitalla. No, ultran mukaan pikkuinen ei tosiaankaan ole huolestuttavan huonosti kasvanut, tosin mokoma päätti lääkärille pääsyä odotellessa molskautta itsensä perätilaan ja onkin sitten  siinä asennossa viihtynyt. Toivon mukaan ymmärtää pyörähtää lähiaikoina siihen toivotumpaan asentoon. Jotta ilmeisesti omalle lääkärillemme tuli nks. vähän reilumpi mittavirhe. Turhaa huolta kyllä siitäkin...

Joululahjatehdas on alkanut pyöriä. Kohta yritän kerätä vatsani ja kiivetä yläkertaan pingottamaan yhtä valmistunutta Multnomah-huivia. Saaja ei ole vielä selvillä, mutta eiköhän huivi löydä sopivan osoitteen, kun hetken mietin. Noita saattaa pyörähtää puikoilta vielä jokunen, tuo on mukavan simppeli ja nopeasti valmistuva malli. Tänään mies tuo töistä palatessaan minulle pussillisen lankoja lankakaupasta, että pääsen jatkamaan urakointia. En minä enää juuri muuta teekään kuin istun ja kudon. Ihan järjetön pakkoneuloosi päällä, en tahdo malttaa mennä nukkumaankaan, vaikka se kieltämättä olisi hyväksi. Muutenkin tekemisen vimma on kamala, samoin sisustaminen olisi mahdottoman mielenkiintoista vaihteeksi. Eikä millään malttaisi odottaa mitään.

No ei sit...

Ei laiteta kuvia. Kone päätti, että ei halua enää toimia ja aika takkuiselta tuntuu huoltotoimenpiteidenkin jälkeen sen elo. No, ehkä ymmärrettävää, kyseessä kuitenkin on lähemmäs kymmenen vuoden ikäinen läppäri, hyvää merkkiä tosin. Huonommat eivät olisi edes tässä kuosissa enää. Mutta ainakin koneen joutuu vetämään sileäksi, saa pitkän aikaa asennella ja kitkutella kaiken kanssa. Tällä kertaa puuttuu kuvankäsittelyohjelma. Jotta voi blääh... Nyt en jaksa etsiä levykkeitä, joten kirjoitetaan vaan.

Isänpäiväkin tuli juhlittua. Ensin aamulla lapsi lahjoi isänsä, sitten siirryimme minun isääni viihdyttämään. Isänisästäkin tuli puhetta. (Hän tosin on ollut hautuumaalla jo parikymmentä vuotta) Setäni oli löytänyt Papan sotilaspassin. Aika hiljaiseksi veti sitä lukiessa. Pappa astui asepalvelukseen vuonna -38 ja kotiutettiin -44. Sanoisin, että melkoisen pitkä armeija-aika pojalla. Ja hirmuinen tuuri, Pappa selvisi sodasta melkein naarmuitta. Äidinäitini muisteli samoja aikoja, aika erilaista oli ja eri ihmisiä sota kosketti aika monella tapaa. Joskus on ihan hyvä kuulla myös niitä erilaisia sankaritarinoita sodan ajalta. Pappani oli siis ihan tavallinen sotilas, joka meni kun käskettiin ja huusi vuosikaudet painajaisuniaan niinkuin kai useimmat sodankäyneet samanikäiset miehet. Ihan hirveää tuhlausta. Minä taidan olla raskaana, kun olen pienimmästäkin vedet silmissä.

Kookos-linssikeitto

Tänään taas harmittaa sen verran, että on ehkä viisaampaa vain muistella muutaman päivän takaista lohturuokaa. Onnistuin tekemään sou far parhaan linssikeiton kokkaushistoriani aikana. Tuo vain jostain syystä vei kielen mennessään ja harmitti, kun ei maha vedä määräänsä enempää (eikä se määrä kyllä kovin kaksinen tällä hetkellä ole).

Tarvitaan:

2 porkkanaa

1 punainen paprika

1 valkosipulinkynsi 

n. 2 dl punaisia linssejä

1 prk (400g) tomaattimurskaa

1 prk (500 ml) kookosmaitoa

2-3 dl vettä (vähän sen mukaan miltä sopan vahvuus näyttää)

Kurkumaa

Neilikkaa

Jeeraa

Chilijauhetta

Kuivattua inkivääriä (tai tuoretta, jos on)

Kaikkia n. 1 tl

Öljyä

Suolaa, mustapippuria, persiljaa

Laita kattilaan öljy ja mausteet ja pyöräytä mausteista pikaisesti aromia irti.

Lisää viipaloidut porkkanat ja silputtu valkosipuli ja kuullota hetki mausteiden kanssa. Lisää kuutioitu paprika ja huuhdotut linssit ja pyöräytä seosta muutaman kerran. 

Lisää tomaattimurska ja kookosmaito ja huuhdo purkit muutamalla desillä vettä, jonka lisäät keittoon.

Hauduta keittoa 20-30 minuuttia ja mausta suolalla, pippurilla ja silputulla persiljalla.

Annos riittää ehkä neljälle ei_kovin_suuriruokaiselle. Lisäämällä kasviksia ja nestettä annosta saa jatkettua isommalle porukalle.

Bon appetit.

Pahanteossa

Iski pesänrakennus, ilmeisesti. Päätin vihdoin hankkiutua eroon "kodinhoitohuoneen" ei_niin_minua_viehättävistä tapeteista, joista tuli mieleen 90-luvun alun kukkamekkokangas. Eikun tuumasta toimeen ja pintakerrosta repimään. Taidan ottaa harkitun riskin ja jättää pohjapaperin seuraavan tapetin alle. Maalaamattomasta kipsilevystä tapetin repiminen kun on ihan omanlaistansa hommaa, jota en mielelläni kyllä harrasta.

Lapsi on ollut innolla auttamassa, koira pysynyt kaukana. Se kun tietää, että tapettien repiminen on tuhmaa. Kävi se sentään isännälle kantelemassa, että me olemme selvästi tekemässä pahojamme.

Joskus kun vielä pääsisi tapettitehtaalle hakemaan ne punaiset pöllöt. Vihdoinkin, ne kun ovat miehen ja minun yhteinen joululahja toisillemme. Siis viime joulun lahja. Haluan myös jonkinmoiset verhot rullaverhon lisäksi, mutta niitä valitessa olisi hyvä olla pala tapettia värimallina. Marimekon pieni melooni olisivat oikein kiva vaihtoehto, jos sävyt vain toimivat lähellekään.

Ai niin, vinkkinä Metsolan ystäville. Sitä on saatavissa nyt rajoitettu erä. Pitäkäähän kiirettä. Meillä ei valitettavasti ole sille sopivaa vapaata seinää, kamala tarve olisi kyllä muuten sitä saada.

Marraskuun 1.

Jostain syystä muistan aina marraskuun ensimmäistä, jonka vietin ystävien luona Kouvolassa. Ei siellä muuten mitään sen ihmeempiä tapahtunut, mieleen on vain jäänyt aamu ja ensilumi. Omenapuissa oli vielä lehtiä ja omenoita, mutta maa oli ihan valkoinen. Jotenkin kaikkialla oli ihan käsittämättömän hiljaista. No, tänä(kään) vuonna marraskuun ensimmäinen ei ole samanlainen kuin se oli silloin 20 vuotta sitten. Niistä aamuista tulee mieleen Kauko Röyhkän musiikki ja hirmuinen elämän odotus jokaisena aamuna. Olisin mielelläni säilynyt ihmisenä, jolle jokainen aamu on vain uuden ihanan päivän odotusta.

Meidän piti mennä pihalle leikkimään hetkeksi, mutta leikkikaveri sammahti. Neiti ei ole nukkunut päiväunia enää muutamaan viikkoon, mutta ilmeisesti kellojen siirto yhdistettynä juhliin ja jännityksen laukeamiseen tekivät tehtävänsä. No, ehdimme me pihalle myöhemminkin. Pieni kävely vaikka saaren ympäri voisi olla asiaa minullekin. Ajatelin napata pitkästä aikaa kameran ulkoilukaveriksi. Koira saa siis jäädä kotiin. 

Kellarin aarteista kotiutui yläkertaan tällä kertaa tuo vanha puhelin. Se on ihan käsittämättömän painava, luuria voisi käyttää käsipainona pitkissä treenisarjoissa. Alkoi huvittaa, kun mietin, että nykyisin jo muutaman vuoden ikäiset kännykät koetaan kamalan kömpelöiksi ja painaviksi. Harmi, että meillä ei ole lankaliittymää eikä kyllä mitään järkeä moista edes hankkia. Tuollaisella vanhalla kojeella puhuminen olisi paljon hauskempaa. Jos löytäisi jostain toisen kaunokaisen, voisi yrittää viritellä sisäpuhelinsysteemiä ylä- ja alakerran välille...

Ai niin. Se Röyhkän biisi, joka tulee aina marraskuun alussa mieleen on tämä.