Tänään lohduttelin isompaa kahteen kertaan nenänsä asfalttiin muksauttanutta tyttöni hampurilaisaterialla iltapäivällä. Lihansyöjille tein jauhelihapihvit, itselleni linssipohjaisia kasvispihvejä. Niistä muuten tuli ihan mahdottoman hyviä tuohon tarkoitukseen.
Kasvispihvit
2 dl punaisia linssejä
4 dl vettä
1 porkkana hienoksi raastettuna
1 valkosipulin kynsi raastettuna
n 1-2 dl gluteenijauhoa
n 1 tl suolaa
pippuria
1 tl savupaprikajauhetta (hot)
1 tl savupaptikajauhetta (sweet)
0,5 tl jauhettua jeeraa
0,5 tl inkivääriä
1 tl basilikaa
1 tl timjamia
Keitä linssejä kevyesti suolatussa vedessä n 10 minuuttia kypsiksi. Jos nestettä on liikaa, lorauta sitä reilusti pois. Aja linssit sauvasekoittimella hienoksi soseeksi. Sekoita soseeseen porkkanaraaste, valkosipuli ja mausteet. Lisää joukkoon gluteenijauhoa sen verran, että massasta tulee löysästi taikinamainen ja että se alkaa irtoilla kattilan reunoista. Vaivaa hetki puulastalla sitkon muodostamiseksi. Maista suola ja mausteiden riittävyys. Muotoile vehnäjauhojen avulla pihveiksi ja paista reilussa öljymäärässä n. 5 min per puoli.
Viime päivinä olen miettinyt paljon sitä, miten kylmäksi yhteiskuntamme on muuttunut. Jotenkin se, että jo alle kouluikäisten urheiluharrastuksessa on omat ryhmänsä harrastajille ja kilpatoimintaan tähtääville tuntuu aika absurdilta. Tänään absurdiuden tunteita on herättänyt myös uutinen Super-Marjon kaavailemista lasten missikisoista. Toivon, että niihin ei löytyisi osallistujia, tosin pahoin pelkään, että kilpailuhenkisiä vanhempia löytyy aina. Omat prinsessani saavat liihotella kruunuissaan ihan kotiyleisön edessä ja olla tasa-arvoisia yleisön suosikkeja. Jotenkin tuntuu ihan loputtoman surulliselta, että jo pienet lapset pitäisi laittaa vähän joka asiassa järjestykseen milloin minkäkin ominaisuuden perusteella. Miksi lapsille ei voisi vain tarjota hyvää mieltä ja mukava tekemistä ilman valtavaa suorittamista jo pienestä lähtien? Ehtii sitä isompanakin liittyä kilpailuyhteiskuntaan...


















