Tänään lohduttelin isompaa kahteen kertaan nenänsä asfalttiin muksauttanutta tyttöni hampurilaisaterialla iltapäivällä. Lihansyöjille tein jauhelihapihvit, itselleni linssipohjaisia kasvispihvejä. Niistä muuten tuli ihan mahdottoman hyviä tuohon tarkoitukseen. 

Kasvispihvit

2 dl punaisia linssejä

4 dl vettä

1 porkkana hienoksi raastettuna

1 valkosipulin kynsi raastettuna

n 1-2 dl gluteenijauhoa

n 1 tl suolaa

pippuria

1 tl savupaprikajauhetta (hot)

1 tl savupaptikajauhetta (sweet)

0,5 tl jauhettua jeeraa

0,5 tl inkivääriä

1 tl basilikaa

1 tl timjamia

Keitä linssejä kevyesti suolatussa vedessä n 10 minuuttia kypsiksi. Jos nestettä on liikaa, lorauta sitä reilusti pois. Aja linssit sauvasekoittimella hienoksi soseeksi. Sekoita soseeseen porkkanaraaste, valkosipuli ja mausteet. Lisää joukkoon gluteenijauhoa sen verran, että massasta tulee löysästi taikinamainen ja että se alkaa irtoilla kattilan reunoista. Vaivaa hetki puulastalla sitkon muodostamiseksi. Maista suola ja mausteiden riittävyys. Muotoile vehnäjauhojen avulla pihveiksi ja paista reilussa öljymäärässä n. 5 min per puoli. 

Viime päivinä olen miettinyt paljon sitä, miten kylmäksi yhteiskuntamme on muuttunut. Jotenkin se, että jo alle kouluikäisten urheiluharrastuksessa on omat ryhmänsä harrastajille ja kilpatoimintaan tähtääville tuntuu aika absurdilta. Tänään absurdiuden tunteita on herättänyt myös uutinen Super-Marjon kaavailemista lasten missikisoista. Toivon, että niihin ei löytyisi osallistujia, tosin pahoin pelkään, että kilpailuhenkisiä vanhempia löytyy aina. Omat prinsessani saavat liihotella kruunuissaan ihan kotiyleisön edessä ja olla tasa-arvoisia yleisön suosikkeja. Jotenkin tuntuu ihan loputtoman surulliselta, että jo pienet lapset pitäisi laittaa vähän joka asiassa järjestykseen milloin minkäkin ominaisuuden perusteella. Miksi lapsille ei voisi vain tarjota hyvää mieltä ja mukava tekemistä ilman valtavaa suorittamista jo pienestä lähtien? Ehtii sitä isompanakin liittyä kilpailuyhteiskuntaan...

Tänään  olimme kotona. Iso tyttö makaili sohvalla toipilaana ja katseli videoita. Ei oikein vielä muuta jaksanut. Pienempi touhotti omiaan.Minä pesin kaapinovia ja uunin ja muistelin molempiin kotitaloustunnilta annettuja oppeja. Hassua, miten jotkut asiat jäävätkin kaikumaan mieleen. Niinkuin esimerkiksi se, miten kaapinovet pitäisi oikeaoppisesti pestä. Tai se, miten kuuluisi tiskata käsitiskit. Muistan, miten äitini repesi nauruun, kun aikanani kerroin, miten astiat pitäisi ensin esipestä, sitten pestä ja sitten huuhtoa. Muistan, että kotitaloustuntien opeilla tiskaamiseen sai kulumaan ihan mahdottomasti aikaa.

Pikkuisen kanssa piti vähän ulkoilla ennen sateen tuloa. Karhunvatukat alkavat lopultakin kypsyä. Tänä vuonna moinen tapahtuu kyllä mahdotoman myöhään. Kesäkurpitsojakaan emme ole saaneet vielä kuin yhden kasvamaan syötävän kokoiseksi. Lehtiä ja kukkia kesäkurpitsa kyllä on tehnyt, hedelmät vain ovat edelleen aika onnettomia. Jotenkin vähän kaikki on tänä kesänä kypsynyt hitaasti. Joskin varmasti. Kunhan vain halla pysyisi vielä hetken poissa.

Sain tunnustuksen. Oikein kahdelta bloggarilta. Kiitokset siis Minna ja Annu. :) Mäkin tykkään teistä ja blogeistanne vallan mahdottomasti.

Tunnustukseen liittyvät seuraavat säännöt:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Nytpä lähtee tunnustus näille viidelle:
1.Neulova narttu
2. ihmeitä vilppumaassa
3. Harakan lauluja
4. Pikku-Okon elämää
5. Ainon maja

Ängryböödsit

Tyttö halusi askarrella itse välipalansa. Ja askartelikin. No, minä luovutin ainekset silmiin ja nokkaan omasta askartelustani eli lihapadan aineksista. Nyt askartelija nukkuu, flunssa päätti illasta hyökätä päälle voimallisemmin ja neidin mahakin tuli kipeäksi. Kyllä tuosta melkein seitsenvuotiaastakin aina kipeää kuoriutuu äidin pikkuinen. Kuulemma jo se, että saa olla samassa huoneessa ja katsella äitiä, helpottaa oloa huomattavasti. Aika suloista...

Katselin viime yönä ruman ruskeaa seinää. Se on ärsyttänyt silmiäni tänne muutosta lähtien. Juuri tuon ruskean ja turkoosin litto ei todellakaan ole ollut match made in heaven. Ei, turkoosi sai ruskean näyttämään todellistakin tunkkaisemmalta. Joten tuumasta toimeen. Ilmoitin aamulla miehelle, että hän voikin hoitaa lapsia sillä aikaa kun minä maalaan seinän valkoiseksi. Ja maalasin. Kahteen kertaan. Kaapissa oli vessaremontia varten ostettua Uulan Intoa. Vessaremontti on hiukan tuumaustauolla, joten maalit olivat käytettävissä. Pikkuisen jäi urakka kesken, kun maali loppui ennen muuria, mutta maalaan sen loppuun joku toinen kerta.

Turkoosi ja valkoinen on kieltämättä aika vilpoinen yhdistelmä, mutta avaruutta ja valoa tuli roppakaupalla. Seinä on kyllä entistäkin enemän mallia shabby chic, en todellakaan jaksanut alkaa töpötellä maalia jokaiseen madonreikään. Olkoon ja odottakoon tulevaisuutta, jonka tullen on tavoiteena hiukan lisäillä eristyksiä ja levyttää seiniä tai jopa mahdollisesti uusia pinkopahvit.

Nyt lähinnä odotelen nettihuutokauppaostoksiani ja sitä, että maali olisi kovettunut sen verran, että viitsin ripustaa taulun ym. tarpeellisen paikoilleen.

Olen innostunut muutamana päivänä leipomaan peltileipää ja erityisesti pikkuneiti leipähirmu on arvostanut panostani perheen ruokkimisessa. Neiti "ha-luu" aika voimakkaalla volyymilla leipää vähän joka välissä. Onneksi tänään maistui muukin ruoka. 

Tänään sain vastaanotaa ennenaikaisen lahjonnan. Terassille saapui pari ekotuolia. Juuei, ei tullut mustia, vaikka oikeastaan ne näyttäisivät paremmilta tuossa. Otin kuitenkin mieluummin harmaaksi petsatut koivutuolit, ihan kestävyyssyistä. Tänään istuinkin illasta uudessa tuolissani, villatakkiin ja -huiviin kääriytyneenä kutomassa ja nauttimassa kauniista säästä. Sisustuspuolessa on vielä säätämistä, mutta sen ehtii. Nyt on tärkein eli mukavuusaspekti hoidettu kuntoon. Enää ei tarvitse torkkua rappusilla.

Tänä iltana maapallo sai kyytiä.

Tänään leivoin tytöille omenapiirakkaa. Mies on työmatkalla ja jotain lohtua pitää aina isinkaipuseen löytyä. Pohjan ohjeen nappasin omasta (p)ajasta. Kiitoksia kovasti sinne. Se olikin erinomaisen rapea ja äärimmäisen helppo tehdä. Seuraavan kerran teenkin tuolle pohjalle piirasta, jota voin itsekin syödä. Tällä kertaa lohkoin täytteeksi kolme valkeaa kuulasta, pyörittelin ne siirapin ja kanelin kanssa, ladoin taikinan päälle ja kruunasin vielä sokerihunnulla ja margariinilastuilla ja paistoin 200 asteessa vähän reilut puoli tuntia. 

Ainakin testiryhmä oli innoissaan, kumpikin neideistä kiskoi kunnon palan piirasta höystettynä oatlyn kaura-vaniljakastikkella.

Nyt siirryn Muodin huipulla ratkaisujakson seuraan. Laatuaikaa itselle... ;)