Munimista

Viime yönä maailmankaikkeus arpoi iloksemme tämän(kin) viikon sairaudeksi  vatsataudin. Tällä kertaa isomman tytön iloksi. Oikeasti maailmankaikkeus saisi vähitellen ottaa viruksensa ja viedä ne helkutin kuuseen tämän talouden lähettyviltä. Alkaa pikkuhiljaa kyrsiä jatkuva sairastelu ja lääkekuurien syöttäminen. Vaan minkäs teet, kotikoulua en ole (vielä) harkinnut aloittavani. No, jännitämme kuka oksentaa ensi viikolla, viime viikollahan kunnian sai Silakka.

Sain minä yleisestä ketutuksesta huolimatta kuitenkin pyöriteltyä muniin villoja ympärille. Alkujaan sunnittelin neulaavani ne paikalleen, mutta yhtä munaa aikani tökittyäni ja todettuani, että efortti ei kovin kummoinen ollut, kaivoin kiltisti mäntysuovat esiin ja huopuminen kävi kieltämättä aika tavalla ketterämmin. Seuraavaksi pitää vielä vähän paikkailla neulan kanssa ja sitten pääsenkin koristelemaan. Oikeastaan tahtoisin lisää noita pieniä styroksipalleroita, huovuttaminen on hyvin terapeuttista touhua. Nyt hiukan harmittaa se tosiasia, että olen joskus heittänyt menemään kaikki taloudessa lojuneet miljoonat pääsiäismunansisukset. Darned!

Muutenkin iski mieleen sellainen outo ajatus, että voisin vaikka aikani kuluksi (hah!) huovutella enemmänkin. Pitää harkita. Joskus 15 vuotta sitten olin aikuisten Näpsässä ja huovutin itselleni hatun. Se oli hauskaa. Nyt voisin tyytyä vaikka ihan pannunaluseen verryttelymielessä. Mistähän löytäisin tähän hätään karstat?

Aasinsiltoja

Mietin hetken, että jätänkö aasinsillat kuvien katsojille. Löytynevät suhteellisen helposti, mutta avaanpa silti. Tänään kirjakaupan alesta löytyi kirja Fabergén suomalaisista mestareista riemastuttavan edulliseen hintaan. Rakastin opiskeluaikana emalointia ja nuo Fabergén työt nyt vain ovat ihan legendaarisia myös emalointien osalta. Ihana on myös tuo Alma Pihlin talvinen yllätysmuna. Tuokin on esine, josta on oikeasti vaikea tajuata, että se on tosiaankin ihan käsityönä tehty, että joskus on ollut aikaa ja mahdollisuuksia tehdä jotain noin aikaavievää ja ällistyttävää. 

Ja ne munan kuvaamat jäät löytyivät ulkoa, koskesta ja joen varresta. Valkovuokkoja ei vielä hetkeen taida kinoksista löytyä. Pajunkissoja hohti pensaissa sitäkin enemmän.

Hauskaa oli myös löytää Tiimarista alepöytä, josta sain hyvinhyvin edullisesti esim. huovutusvillaa. Pakkohan sitä oli muutama pussillinen napata ja ihan pikkuisen jo aloitella neulan kanssa. Jospa tänä vuonna saisi jotain pääsiäiskoristuksia aikaiseksi. Samaisesta alepöydästä löysin ihan pilkkahintaan noita pikkuisia cloisonné-helmiä munien koristeiksi. Ei ehkä ihan yhtä loisteliasta kuin Fabergélla. mutta käsityötä kuitenkin.

Naistenpäivä

Mies toi jo eilen minulle ja pikkunaisille kimpun tulppaaneja. Isompi tyttö kyseli jo paljon, minkä takia naisten päivää vietetään. Tasa-arvoasioiden tila maailmassa ei ole ihan aina helpoimpia asioita selittää lapselle. Neidin silmät olivat tipahtaa päästä, kun kerroin, että on maita, joissa nainen ei saa edes ajaa autoa, äänioikeudesta puhumattakaan ja että me elämme yleensäkin hyvin etuoikeutetussa osassa maailmaa. Illalla sain vielä molemmat tyttöni kainalooni sohvalle pitkäksi aikaa ja siinä oli hyvä.

Naistenpäivän spesiaalien joukosta suosikikseni nousi kyllä Amnestyn Joku raja-kampajan Katja Tukiaisen suunnittelema  Idylli-kokoelma. Tuo hame on ihan äärisuloinen, valitettavasti ehkä turhankin suloinen ikäiseni naisen päälle. Olisipa tuota printtiä t-paidassa, heti olisi tilannut. Nyt tyydyn ihailemaan ja tuen sitten, kun osuu joku enemmän minun tyyliini sopiva mallisto taas kohdalle. Saattaa tosin olla, että joudun tilaamaan tuolla printillä olevia taskulinoja ja keksimään niille jonkun valtavan hyvän käyttötarkoituksen. 

Mutta näin omasta puolestani toivotan vielä oikein hyvää naistenpäivän loppusuoraa teille rakkaat kanssasisareni. Saavuttakoot tämä päivä ja sen tavoitteet joskus myös vähempiosaiset sisaremme.

Kiitos ja kumarrus

Kiitos Avotakka. Minä lienen tukehtumassa tähän talven valkeuteen (joka nähtävästi päätti taas lisääntyä melkoisen puhurin säestyksellä), koska olen kaivannut ihan mahdottomasti väriä viime aikoina. Etenkin niitä värikkäitä sisustuksia ja nyt Avotakka kyllä tyydytti värinnälkääni. Tuo keltainen sohva värikkäine tyynyineen sai huokailemaan ihastuksesta. Kaunis kuva. Olen iloinen. Ehkä väri on vihdoinkin palaamassa muuallekin kuin kevään tullen luontoon. Kesällä taas varmaan kaipailen viileitä, vaaleita sävyjä ja tuskastun liialliseen vihreyteen. No, kukat eivät voi ikinä olla liian värikkäitä eivätkä kirsikat liian punaisia. Mutta ihan rehelisesti sanoen sisustuslehti sisustuslehden jälkeen täynnä valko-harmaita ja mielellään vielä hyvin minimalistisia koteja alkoi jo hivenen kypsyttää.

Niin ja don't get me wrong. Pidän hyvin monenlaisista sisustuksista, myös niistä hillityistä ja tyylikkäistä. Jotenkin vain se valkoisuus alkoi olla niin dominoivaa, että lehdet lähinnä haukotuttivat.

Oli pakko hankkia. Siis tuo vegepurilaiskirja. Ja olihan siinä ohjetta monenmoista. Useampikin, joka kuulosti huomattavan kokeilemisen arvoiselta. Jostain syystä hyvin kasvispihvien ohje on ollut kateissa. Tai on minulla yksi herkullinen linssipihvin ohje, mutta vaihtelu voisi virkistää. Nyt on ohjeita testattavaksi. Harmillisen moni vain on pilattu soijarouheella. Olen siitä outo kasvissyöjä, että jätän soijat suosiolla karjan rehuksi. En vain tykkää.

Ja tiukalla aasinsillalla siihen, josta tykkään eli vanhoihin kukkatäkkeihin. Tuo sininen kotiutui fb-kirppikseltä muutama päivä sitten ja ai että se on kaunis. Nuo ovat ihania torkkupeittoja, kevyitä ja juuri sopivasti lämmittäviä päiväunille. Tahtoo lisää...

Ai niin, unohtui mainita. Totesin tänään, että kasvismurekkeen valmistus alkaa olla aika hyvin hallussa. Siis se, millaista sen massan pitää olla, että murekkeesta ei tule sahajauhoa. Ei siihen montaa vuosikymmentä tarvittu, että alkoi sujua. Pihvienkin suhteen on todennäköisesti toivoa.

Noin yleensä olen tämän päivän vältellyt tiiviisti uutisia. Ei vain pysty lukemaan eikä kuuntelemaan...

Laiska töitään laskee

Sain vihdoin Silakan naulakon ja  ulkovaatetuksen järjestykseen. Ikean Expedit auttoi kovasti, samoin se, että keräsin naulakosta liian pienet ja väärän kauden vaatteet vähemmälle. Yläkaappi tarvitsisi ovensa, se on kyllä kellarissa, mutta edelliseltä asukilta keskenjäneen entrauksen uhrina. Kaipaisi maalia. Ehkä joskus.. Toivottavasti pian. Ikean parin vuoden takainen joulupukkikin taitaisi jo joutaa sytykkeiksi pölyä keräämästä...

Tänään sain myös ajatuksen, miten saan hyödynnettyä taannoisen pakko_ostaa_kun_halvalla_saa -hankintani eli tuon Arrow-naulakon. Jossain vaiheessa se tulee saamaan hiukan näkyvämmän paikan, mutta nyt se yhdistettynä keltaiseen köydenpätkään ja joskus muinoin Ihan pienestä putikista hankkimiini lintupyykkipoikiin, ratkaisi näpärästi tumppujenkuivausongelman. Tuohon ne saa näppärästi riippumaan lojumasta ympäri huonetta ja silti viritys ei tyhjänäkään särje silmää.

Tänään sain myös lopultakin yhden keskenjääneen joululahjan valmiiksi ja vieläpä toimitettua sen kovasti ilahtuneelle saajalleen. Lankana Cacao ja malli puhtaasti sävelletty tehdessä. Tuo on kyllä ihanan pehmoinen ja olemattoman kevyt, mutta silti todella lämpimän tuntuinen huivi. Hiukan tuntuu siltä, että saattaisin haluta Cacaosta huvin itsellenikin. Ainoa vika siinä on ne pahuksen lenkit. Tökkivät mokomat kutoessa koko ajan... Mutta melkoisen riittoisaa tuo lanka on, 100 g:n vyyhdistä jäi vielä jonkinmoinen kerällinen jäljelle, vaikka huivi on ihan hyvän kokoinen.

Illalla ompelin taas muutaman kukkasen virkattuun peittoon. Miten voikaan joku työ tökkiä niin armottomasti, vaikka sen oikeasti tahtoisi saada valmiiksi?

Tänään oli ohjelmassa vaikka mitä. Alkaen mäenlaskusta sinisen taivaankaitaleen alla, siirtyen sujuvasti hautuumaallakäynnin jälkeen kaupoille. Ja jopa tulikin shopattua. Syömässäkin kävimme, jälkikasvun äänenpainot alkoivat käydä sen verran painokkaiksi, että pakko oli. Jokunen ostoskeskuksessa oleillut saattoi kuulla, että vaatekaupassa EI OLE RUOKAA! Tsih...

Alimmaisena se the löytö. Minulta on mennyt ihan ohitse, että Ingela P Arrhenius on tehnyt yhteistyötä KappAhlin kanssa ja tuo paita vain huusi päästä mukaan. Meillä on jo Ingelan lautasia ja muutenkin olen ihastellut leidin kuvitusjälkeä. Oli siis oikeinkin iloinen yllätys tuo kaupunkikuosi.

Niin ja se on sitten kevät. Maaliskuu alkoi, vielä kun säiden haltijakin sen muistaisi...