On vähän väsyttänyt, vaikka kaikkea kivaakin on tapahtunut. Torstaina tuli ihania ylläreitä, perjantaina oli muuten vain mukavaa ja lauantaina vietimme aamupäivän urheilukentällä mm. Unicef-kävelijöitä kannustaen ja nauttien ihanasta auringonpaisteesta. No, pikkuisen vakavampaakin asiaa oli ohjelmassa, mutta toivottavasti sekin puoli ratkeaisi parhain päin.

Eilen harjoitin myös pienoista palapelinrakennusta takapihalla. Kasvihuoneen edustan kiveys alkaa hahmottua, tosin kivet tylsästi yrittävät loppua kesken. Pitää siis keksiä joko hyvä tapa jatkaa kvieystä tai ajella Bauhausiin ja toivoa, että noita kiviä olisi siellä tänäkin vuonna. No, eiköhän siitä hyvä tule. Ainakin tähän menessä näyttää hyvältä. Tämän päivän sadesäällä en viitsinyt ladontojani käydä jatkamassa saati kuvailemassa.

Minusta uhkaa tulla myös soccer mum... Pelottavaa. Tyttö on innolla menossa perusteilla olevaan tyttöjen mimmiliigajoukueeseen mukaan. Tänään piti käydä ostamassa pikapikaa nappikset ja säärisuojat. Katsotaan. Neiti on haaveillut jo pari vuotta jalkapallon peluusta, mutta sopivaa joukkuetta ei ole ollut. Jospa haave nyt toteutuisi. Varjopuolena on tosiaan se, että tämä mamma on sikäli heikkoa soccer mum -ainesta, että pallopeli, jota olen aina vihannut on... - jalkapallo. No, mitäpä sitä ei lapsensa eteen tekisi.

Pieni onni

Kevään edistyessä minulle ja tuolle nuoremmalle rakkaudenhedelmälleni on kehittynyt aamu-ulkoilun yhteyteen tapa kiertää ja tarkastaa kukkapenkit ja verrata kasvun ihmettä edellisaamuiseen. neiti haluaa myös tietää kukkien nimet ja silitellä pieniä alkuja ja jutella niille. Selvää puutarhuriainesta siis. Varmaan ihan hyväkin opettaa kasvien sijainti tuollaiselle, jolla muistkapasiteettia vielä riittää. itselleni on suurin osa kasvien sijainneista joka kevät yhtä suuri ihme ja joka vuosi maasta nousee jotain, jonka alkuperää en kuolemaksenikaan muista. Mutta mukavaahan se on, vaikka välillä tämä kasvien kohdalla esiintyvä dementia on vähän huvittavaa.

Parempaa mielialannostotapaa en kyllä tiedä kuin pienten taimien katseleminen ja uusien kukkien aukeamisesta iloitseminen. Ylensä kevään etenemisen ihmetteleminen. olen iloinen, jos olen saanut saman onnentunteen siirrettyä lapsellenikin.

Tänään haimme vihdoinkin oven viereen myös orvokkeja. Havittelemani malvansävyiset olivat viehättäneet muitakin, mutta otin sitten noita hennon vaaleansinisiä. Hmm... Niissä on vain se pikku ongelma, että ne sulautuvat turhan hyvin vaaleanharmaasen seinään. Saattaa olla, että hankin tuohon myöhemmin vähän värikkäämpiä kukkia ja siirrän orvokit paikalle, josta ne pääsevät paremmin esille. Väri on kyllä ihanan herkkä ja hento.

Vaalisunnuntai

Vietän vaalivalvojaisia. Huomaan seuraavani tuloksia sekä televisiosta että Ylen sivuilta yhtä aikaa. Muistan lapsuudesta, miten aikuisten jumahtaminen television ääreen vaali-iltana ällistytti. Alankohan minä olla vihdoinkin itse aikuinen?

Tänään ajattelin kuvata jo viikon verran aukeamistaan miettineet sinuvuokonnuput kukkapenkistä ja vihdoin ne olivat lopettaneet miettimisen ja auenneet. Seuravaksi sitten odottelen skilloja, loppuja krookuksia ja keltavuokkoja kukkimaan. Kirsikoissa ja luumuissakin on jo isot silmut. Jos ilmasto ei vallan viilene, kukkamerta lienee odotettavissa aika pian. Ihanaa...

Käsityökirjahyllyni alkaa olla aika täynnä keskeneräisiä käsitöitä. Oikeastaan minun ei pitänyt tehdä hetkeen noita virkattuja tilkkuja, mutta toisin kävi. Tuli eteen mielenkiintoinen malli, se ei ihan mennyt toteutettuna niinkuin piti, mutta värit olivat kivat ja kun lankojakin oli, piti hiukan virkata sarjatuotantotyyliin.  Muutaman kerroksen kun vielä pyöräytän lappusiin, laitan ne taas menemään kohti Kellokosken mummujen peittotalkoita.

Parsa, rakastettuni...

Parsa kuuluu kyllä ehdottoman ihanana asiana kevään tuloon. Olen itse asiassa ollut lähempänä neljääkymmentä ennen ensimmäisiä parsakokemuksiani, mutta sitten se olikin menoa. Maalaistolleron elämä on tälläistä, edelleenkin on olemassa kasviksia, joita en ole maistanut, koska moisia ei pikkupaikkakunnilta ole saanut ja koska olen kerrostalossa kasvanut eli itse kasvattaminen ei ole aikanaan ollut mahdollista. Mutta ehtiihän sitä myöhemminkin. Olen kieltämättä ottanut keväisin vahingon takaisin varsin tarmokkaasti.

Tänään laitoin parsanvarret uunivuokaan, liruttelin öljyä päälle, rouhin pinnalle mustapippuria ja suolaa ja ripautin kourallisen cashew-pähkinöitä jalkopäähän. Sitten uuniin grillivastuksen alle lämmittelemään. Kun pähkinät olivat ruskistuneet, lusikoin ne pois vuoasta ja suolasin kevyesti. Sitten revin pallollisen mozzarellaa parsojen päälle ja laitoin paistoksen hetkeksi gratinoitumaan uuniin. Seuraksi vielä keitettyä kanamunaa ja herkkutaivas aukesi. Parsa ja cashew-pähkinät selvästikin tykkäävät toisistaan.

Keväthuivit

Sain tyttöjen ystävänpäivälahjalangoista huivit valmiiksi. Malli on Ullaneuleesta löytynyt Lumi, puikot nro 4 pitkät pyöröt ja lanka Langin Mille Colori Socks & Lace Luxe. Molempiin meni kerä eli 100g, vaaleampaan lisäsin ajatuksissani yhden kuviokerran ja sen loppuun saattaaminen vaati laatikosta jotain vihreää sukkalankaa, joka itse asiassa istui tuohon yllättävän hienosti.

Malli on simppeli ja onnistui jopa Netflixin ääressä torkkuvalta unihäiriöiseltä ts. mallikerta jäi mieleen helposti. Onnistuin myös jäämään pahasti koukkuun, seuraavaksi taidan tulostaa Tulppaani-huivin ohjeen ja alkaa kilkuttaa sitä kasaan.

Hiphei!

Orvokkeja en saanut, mutta sain jotain paljon paljon hienompaa! Reunojen kanttaus pitää vielä kehitellä, mutta muuten voisi jo kohta alkaa kantaa kasvatettavia sisään (jos vain sää sallisi).

Ihana päivä

Aamupäivällä sivosimme pihalla. Aurinko paistoi ja lämmitti. Oli pakko riisua takkikin päältä, kun olin hetken juoksutellut syksyllä unohtuneiden ruukkujen sisältöjä kompostikasaan. Terassikin näyttää terassilta ja varsin kutsuvalta, ei epämääräiseltä ryönänsäilytyspaikalta. Enää tarvittaisiin kukkasia. Saisikohan orvokkeja jo vähitellen?

Saunanjälkeisherkkuna oli tällä kertaa brownieta ja jäätelöä. Ei hupsumpaa ja leipomuksesta jäi peräti murenat jäljelle. Jäätelöstä ei edes murenoita. Illalla, kun mies luki pienemmälle iltasatua, stailasin lastehuoneen peitot ja koristetyynyt kauniiseen kasaan kirjahyllyn eteen. Se kirjahyllykin pitäisi stailata (ja erityisesti pölyttää) jonain vähemmän kauniina päivänä. Tänään eivät päässet edes matot seuraksemme pihalle.

Mutta nyt odottavat kutimet. Tyttöjen huivit ovat ihan kohta valmiina. Seuraavaksi ajattelin intoutua joko kutomaan isompaa versiota aiheesta kid mohairista tai vaihtoehtoisesti virkkaamaan niitä isoäidinneliöitä. Kohta pitäisi kyetä päättämään. Toisaalta tuo Donna Tarttin Tikli tuijottaa minua sängyn vieressä syyttävän näköisenä.