maanantai 16. helmikuuta 2009

Ystävänpäivämuisteloa

Ystävänpäivää tuli vietettyä. Kinuskissalta sain innoituksen tehdä sydänkakun, se alkuperäinen tosin taisi olla suklaakakku ja päällystekin ihan jotain muuta, mutta mä pikkuisen taas sovelsin. No, pohja on kuitenkin ihan kääretorttupohja, jonka leikkasin sydämiksi ja täytin vadelmahillolla ja sunnuntain kauravispillä. Päälle taituroin (kovasti noituen) vaahtokarkkifondantin... Loputulos oli vallan maistuva, mutta toi vaahtokarkkimössön valmistaminen ei ole ihan maailman siisteintä puuhaa eikä se massakaan kauliudu lainkaan niin sovinnolla kuin esim marsipaani. No, toisaalta, lapseni ei voi syödä marsipaania, mutta tuota voi, joten äiti taas kerran pääsi kiillottamaan sädekehäänsä. ;)


Ja sitten kortit. Mä tein lapselle lorukortin ja lapsi sai innoituksen ja teki äidille vastalahjan mallin mukaan. Lorun tilalle oli kirjoitettu ötökkätarina, mutta voi miten sattuikin, ruotsiksi, joten lapsi ei itse sitten sitä osannutkaan lukea, mutta totesi, että se ei haittaa, koska äiti kuitenkin osaa ruotsia. <3 Osaanhan minä. Hyvä, kun ei itku tullut...

Illalla vielä neidin kummit tulivat kyllään ja tyttö sai toisenkin kakun ja kortin. Varsinainen onnenpäivä siis. :)

3 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää näin jälkikäteen. Herkullsien näköisiä tarjoomuksia ja kivat kortit saitte molemmat. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana kortti...Alex varmaan osaisi lukea tuon sulle! Ja hyvää ystävänpäivää jälkikäteen, mä oon tehnyt töitä 2 kk ihan sumussa! Kai sitä vielä saa toivottaa, eihän siitä ole mennyt...öööh...kuukauttakaan ?

    VastaaPoista
  3. Parempi myöhään. ;) Eli kiitoksia.

    VastaaPoista