perjantai 17. helmikuuta 2012

Pieniä hyviä tekoja...

























Aina välillä muistuu mieleen, miten pienillä huomaavaisuudenosoituksilla voi saada toiselle todella hyvän mielen. Minun päiväni pelasti ihana auramies, joka sen sijaan, että olisi pölläyttänyt juuri kolaamani pihan täyteen lumikökkäreitä, hidastikin kohdalla ja käänsi auraa niin, että pihaan tuli mahdollisimman vähän uudelleen kolattavaa. Olisin voinut mennä halaamaan kuskia. Tämän voimin jaksaa hymyillä loppupäivän.

P.S. Toinen kiva juttu. Ainon majassa arvotaan. Jotta sinne osallistumaan!

4 kommenttia:

  1. Meidänkin tiellä oli huomaavainen aurakuski tänään. Tai oikeastaan kaksi. Aloittelin juuri lumitöitä, kun aura ajoi ohi, jättäen autotallin edustalle ihan kamalan lumivallin. Aloin kolata autotallin edustan kevyempää osuutta ensin, kun tielle ilmestyi toinen, pienempi härveli. Se taiteili hienosti sen paksun vallin pois, ja minulle jäi vain kevyt, vasta satanut lumi :). Tuli mieleeni, että soittikohan se ison auran kuski tälle toiselle, kun näin hänen olevan puhelimessa ja hetken päästä ilmestyi tämä pieni siistijä :). Oli miten oli, auttoi kummasti!

    VastaaPoista
  2. Kaksi huomaavaista pelastaa kyllä päivän vielä tehokkaammin kuin yksi. :) Aika ihania auraajia ollut liikenteessä.

    VastaaPoista
  3. Voi mikä kuski, meillä aura lykkää aina metrin kinoksen pihatien suulle. Pakko tehdä lumityöt ennen kuin lähtee kotoa tai pääsee pihaa, tosi ärsyttävää.

    Mutta ei se ollut asia vaan ajattelin ilmoittaa että kävin (ja käyn kyllä säännöllisesti, koneella vaan nykyään harvemmin) ja tykkään kovasti tuosta kukkaikkunasta ♥. Samanlaisesta haaveilen :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kun kävit ja toivottavasti teilläkinpäin auraajat oppisivat joskus tapoja. ;)

    VastaaPoista