sunnuntai 28. lokakuuta 2012





Aika nopsaan nuo maisemat muuttuvat. Päiväkävelyllä pakkanen oli pureskellut antaumuksella vähän siellä täällä ja samalla puhaltanut huurretta ympärilleen. 

Aloitin harmaan kolmiohuivin jo jonkin aikaa sitten, kudoinkin aika pitkälle kunnes totesin tehneeni ihan mahdottomasti virheitä. Ensin ajattelin, että antaa olla, alan kehitellä nistä jotain, mutta lopulta virheitä oli niin paljon, että katsoin parhaaksi purkaa verkko-osuuden ja aloitella sen uusiksi toivottavasti vähemmin hudein. Jos muuta en ole oppinut niin sen, että useimmiten on lopulta paras purkaa, koska itse tehtyään niiden virheiden olemassaolon tietää silloinkin, kun ne ovat villapaidan selkäkappaleessa. Parempi siis purkaa kuin harmitella purkamattomuutta koko käsityön käyttöiän. Huivin malli on sitä lajia, joka kumpuaa päästäni kutoessani. Jännityksellä odotan, mitä tuosta lopulta tulee. 

Tällä hetkellä tunnen olevani kovasti keski-ikäinen. Istun ja ihmettelen vaalikatsomossa ja tutkiskelen netistä ennusteita ja tulosten kehittymistä. Jotenkin äänestäminen on ollut mielekkäämpää kuin pitkään aikaan, koska tunnen ehdokkaat ja tiedän asuinpaikkakuntani asioista. Kymmenen vuotta menikin enemmän ja vähemmän onnellisessa tietämättömyyden tilassa paikallisvaalien ja paikallisten asioiden suhteen.

4 kommenttia:

  1. Purkoosi on paha, kun se äityy. Mä yritän jättää purkamatta nykyään, mutta oikeassa olet; sen TIETÄÄ että on joku virhe, ja se VAIVAA tämmösen pienen pakkoneurootikon päätä.

    Äänestin samaa kuin eduskuntavaaleissa, ja pääsi läpi nytkin. Myös avustajansa on nyt valtuutettu täällä, samoin lasten ja lapsiperheiden puolesta puhuva vihreä poliisinainen, jota Matti äänesti :)Jotenkin silti tuntuu, että pienellä paikkakunnalla sillä on enempikin väliä, ketä äänestää. Riippuu varmaan paikkakunnastakin.

    Emmää kyllä äänestämisen vuoksi sua keski-ikäiseksi leimais, mutta toi KRANSSI kyllä tekee vähän aikuista henkeä :D

    VastaaPoista
  2. Juu, kranssi on aika paha. :D Mutkun eihän niitä lehviä nyt voinut jättää maahan pilaantumaan. ;)

    Mutta monta hyvää tyyppiä täälläkin pääsi läpi, mistä tuli kyllä hyvä mieli. :) Enkä mäkään tuosta äänestämisesta, mutta vaalivalvojaisten pitäminen on kai jo vähän aikuistouhua, ;)

    VastaaPoista
  3. Hirmu kauniit luontokuvat!
    Piilomajan Kati

    VastaaPoista