Kirahville kaulahuivi

Minulla on meneillään joku omituinen pullanleivontamoodi. Tänäänkin iski hillitön tarve päästä harrastamaan taikinaterapiaa ja eipä siinä sitten muu auttanut kuin kaivaa kulho esiin ja alkaa vaivata. Se aina ällistyttää, miten on mahdollista, että samalla ohjeella tuotuloksena olevan pullamäärän koko on joka kerta täysin ennakoimatonta. Tällä kertaa pullia tuli vallan mahdottomasti. Piti laittaa osa pakkaseen, koska joku raja tämänkin perheen pullamahan koolla on, vaikka noita kyllä ihan kivasti upposikin parempiin suihin. Isompi tyttö tosin ei hoitanut osuuttaan täysin normaaliin malliin, koska neiti on onnistunut pyydystämään jostain flunssan ja tärisi ja yski pääosan päivää sohvalla. (Jotta huoh, tästäkö se taas alkaa.)

Iltapäivästä piti vielä pikkiriikkisen terapoida ja leipoa pikapatonkeja hampparisämpylöiden ohjeella ja tehdä kotisubeja. Tuli mahdottoman hyviä. Jopa nti Silakka, joka yleensä suhtautuu varsin nihkeästi kaikkiin tarjontoihin, mussutteli osuutensa reipasta tahtia. Lauantai on pikkuneidin suosikkipäivä, koska lauantai on karkkipäivä ja lauantaina saunotaan. Ihan huippua siis. Yleensä jo maanantaiaamuna kuuluu heti heräämisen jälkeen kysymys aiheesta kuinkas pian lauantai on taas odotettavissa.

Ja tuli se takatalvikin. Aamulla maa oli valkeana, mutta pakkanen pysytteli etäällä. Lapset pääsivät siis rakentamaan lumiukon (ennenkuin isomman kuume kohosi), mies vaihtoi autoon takaisin talvirenkaat reippaan assarin kanssa ja kolattuakin tuli sen verran, että ei moinen liikuntamuoto vallan pääse unohtumaan. Eipä silti, tunnustan, että ei ihan vallan mahdottomasti itketä, vaikka pääosa lumesta suli pois iltaan mennessä. Ehdin jo tottua ajatuksen aikaisesta keväästä ja lumettomasta talvesta. Sääherra voisi uskoa, että palataan tuohon talvi- ja pakkasasiaan vaikka ensi vuonna uudelleen. Tämä talvi voisi ihan minun puolestani olla tässä ja kevät ihan oikeasti jo tulla.

(Pahoittelen, diipadaapa -osasto näköjään jatkuu edelleen.)