tiistai 27. toukokuuta 2014

Laiska töitään laskee

Joten en minäkään. Ainakaan kovin tarkasti. Piti kyllä, mutta tajusin, että enhän minä muista enää, mitä aamulla tein. Lyhytkestoinen muisti on ilmeisesti offline-tilassa. Sen verran muistan, että ilmasto muuttui yhtäkkiä hyytäväksi. Viime yönä arvoin ja arvoin ja hain lopulta taimet ja kesäkukat sisälle lämmittelemään. Kaipa ne loppuviikosta uskaltaa taas ulkoistaa.

Aamulla taisin kaivella vähän kukkamaatakin ja illalla taimet lähtivät hoitoon odottamaan seuraavaa sijoituspaikkaansa. Huomasin myös, että viime loppukesästä istuttamani tuliaisliljat Hollannista olivat sittenkin selvinneet talvesta. Väriminttu vain kasvaa niin valtaisalla tarmolla, että liljat olivat vallan jääneet varjoon kitumaan. Raivasin niille pikkuisen tilaa hengittää.

Lopunaikaa sitten harjoitin tavanomaisia kotitoimia. Pesin miljoona koneellista pyykkiä ja tungin puhtaita kuivuriin. Puhtaan pyykin vuori onkin sitten taas Mount Everestin korkuinen. Kukahan kiipeäisi sille? 

Toivottavasti huomenna on edes vähän lämpimämpää. Aamulla hirvittelin kylmyyttä ja mieitin viitsiikö pihalle lähteä lainkaan. Jälkikasvuni palautti minun järjestykseen ilmoittamalla, että sitten vain puetaan lämpimästi päälle. No, oikeassahan tuo oli, mutta kieltämättä hiukan nauratti, kun tuo kolmevuotias muna vaihteeksi ohjaili kanaa.

Niin ja kesä on virallisesti alkanut, säätilasta piittaamatta: Löysin vaihteeksi kanavatyöni ja se on jopa edistynyt.

2 kommenttia:

  1. Kesä on todellakin täällä, kun tekee mieli aloittaa virkkuuprojekti. Selainen koko kesän kestävä :O) Ilmat on kyllä niin kylmät, että meinasin eilen jäätyä ekaluokkalaisen yleisurheisukisoissa. Tänään onneksi on makkarapaistovuoro niin voin liekeissä lämmitellä, mutta ennen iltaa pitää täälläkin selättää se puhtaiden ja likasten pyykkivuori!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla noi projektit tupaa kylä kestämään useammankin kesän. ;) Mut haitanneeko tuo... Ja juu, kylmää riittää. Oli jo pakko laittaa valkea pesään, että petivaatteet kuivuvat...

      Poista