perjantai 2. toukokuuta 2014

Suunnittelua


Sarjassamme miten siirrämme ajatuksen visualistin pääkopasta insinöörin pääkoppaan niin, että väärinymmärryksen vaara jää vähäiseksi. Juu, palikoilla ja piirtämällä. Palikat olivat insinöörin idea, piirros sitten vähän kokonaisvaltaisempaa käsitystä varten. Kaipa tuo ymmärsi. Ja tokihan tuo itsellekin auttaa kummasti hahmottamaan asioita, kun hiukan tekee niitä näkyvämpään muotoon.

Välillä on kieltämättä vähän vaikea muistaa, että muut eivät pysty laittamaan silmiään kiinni ja näkemään miltä suunnitelma tulee valmiina näyttämään ja ihan vain tietämään miten mittasuhteet hahmottuvat. No, sitten käytetään mittanauhoja ja keppejä ja kaikkea muuta vakuudeksi, ne jotkut kun eivät ihan aina suostu myöskään uskomaan, että jotkut ihan oikeasti kykenevät. Minun mielestäni olisi kyllä helpompaa, jos molemmat vain katsoisivat lopputulosta päänsä sisällä, muta harmittavasti se ei kaikilta suju. Joten piirretään... Nuo laatoitukset ja muut ovat sitten ihan vain kuvattu noin. Haaveena olisi kyllä etenkin tuohon kasvihuoneen eteen keksiä jotain hiukan hauskempa harmaan peruslaatan sijaan. Mutta katsotaan. Kieltämättä olisi kiva, jos tuo olisi jo totta... Mutta oikeasti totuus on tässä...

Ensimmäinen oja kaivettu valmiiksi ja yrtit siirretty turvaan varamaahan... Jotta siinä se. Mutta vähitellen... Sillä aikaa ajattelin pikkuhiljaa alkaa perkailla kukkamaata, jaella kuunliljoja ja puhdistella rikkaruohoja vähemmälle. Senkään aika ei tosin taida olla ihan vielä. Ehkä viikon kuluttua, kun kasvit alkavat nousta paremmin ja näke mitä on missäkin... Jospa sitä odotellessani sitten vaikka esikasvattaisin. Mies lupasi hoitaa kasvatuslaatikot ensiksi paikoilleen, että saame tänäkin kesänä kesäkurpitsaa. Hitsit, kun ei millään malttaisi odottaa... Puutarhahulluus iskee lapiolla päähän.

10 kommenttia:

  1. Tuo piirros!! Wau! Ja on sitten vähättelyä sanoa jotain tuon Silakkaisen kuvan todellisuudesta, aurinko kun paistaa ja mekko prinsessalle päälle, koko homma kääntyy päälaelleen. Tsemppiä lapionvarteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo tuosta vähitellen. Aurinkokin löydy. ;)

      Poista
  2. Hauskaa yhteistyötä! Mä olen varmaan jostain sieltä välimaastosta... Mutta enemmän tuo piirros mua puhuttelee kuin noi palikat... :)
    Itse täällä odottelen puutarhakärpäsen puremaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallakin puolensa. Meillä on välillä hiukan selittämistä, kun nuo aktiiviaivopuoliskot ovat vähän niinkuin vastakkaiset. ;) Mutta yleensä aina jokin konsti löytyy... Kyllä se kärpänen pörähtää paikalle, kunhan alkaa kunnolla lämmetä.

      Poista
  3. Palikat on mun mielestä hyvä idea silloin kun kaikki vielä etsii paikkaansa! Ei tarvitse piirtää monta kuvaa vaan huomatakseen ettei homma toimi. Sulla näytti olevan selkeä visio sijoittelusta. Kasvari, kukkapenkki, ryytimaa näyttää toimivalta! Ja nyt on suunnitelma selvillä molemmille! Antoisia toteutuspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja siis nuo palikathan olivat (tietty) mittakaavassa. ;) Meillä on sen verran pieni piha, että on paree miettiä ja sijoitella harkiten.

      Poista
  4. Hyvältä näyttää! Tuo suunnitteluvaihe on kutkuttavan ihanaa, mikä vain on vielä mahdollista.
    Mun kaveripiirissä riehuu tänä keväänä varsinainen kasvihuonehuuma, muutama on käynyt meilläkin visiitillä palatsia ihmettelemässä ja vinkkejä kyselemässä. Ja mä vaan stressaan näistä yöpakkasista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuonehuumaa tuntuu kyllä olevan enemmänkin liikenteessä. Muta kaipa noita hullumpiakin huumia maailmassa löytyy. ;) Yöpakkaset ovat kyllä vähän ikävästi iskeneet. Toivottavasti palatsi on pitänyt lämmön.

      Poista
  5. Osaispa piirtää niin se suunnittelu onnistuis helpommin täälläkin. Vai tuutko keikalle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä taida ihan hetimiten päästä kuitenkaan. ;) Kynät esiin vaan ja piirtämään, kyllä sä ton verran osaat.

      Poista