lauantai 24. marraskuuta 2012





Sellainen lauantai. Aika tavalllinen, mukava. Aamulla otimme joulukorttia varten tytöistä kuvia. Tai no, yritimme ottaa, välillä meni normaalisti painiksi, nipistelyksi ja itkuksi. Oli tuolla liiankin vauhdikkaiden otosten joukossa onneksi pari käyttökelpoista. Tällä kertaa valitsin vähän erilaisen kuvan kuin mitä alussa ajattelin. Iloisemman.

Päivällä kävimme rannassa katsomassa aurinkoa, kun se suvaitsi tulla pitkästä aikaa tervehdyskäynnille. Toivoin hiukan näkeväni isoja valkoisia lintuja, mutta ei... Tänä vuonna joutsenia on näkynyt kovin vähänlaisesti. Silloin pakkasten aikaan niitä oli, sen jälkeen ne ovat pysyneet poissa. 

Iltapäivällä minun piti aloitella ompelemista. Silakalla ei ole omaa taskukalenteria ja eihän sellaista ilman selviä. No, muuten hyvä, mutta kangaskaapin oven edessä oli kokoamista odottava Lundia-hylly. Kaapille ei ollut mitään asiaa ennenkuin oli tyhjentänyt vanhat Ruuvari-hyllyt, purkanut ne, laittanut miehen ja vieraat kantamaan ne kellariin ja rakennuttanut Lundian kasaan. Niin ja laittanut tavarat takaisin uuteen hyllyyn ja tuohon yläkerrasta tuotuun liinavaatekaappiin. Se, mikä on hiukan outoa, on että nyt on oikeastaan hyllytilaa vähemmän kuin ennen, mutta tavarat mahtuvat silti paremmin... Niin ja se kalenteri on edelleen aloittamista vaille valmis.

2 kommenttia:

  1. Voi kun valoisia ja kauniita lähikuvia luonnosta. Nyt kun ei ole pakkasta tai lunta, niin luonto ei todellakaan ole parhaimmillaan, mutta kauniita yksityiskohtia olet taas kuvannut.

    Ihania nuo sun vanhat kaapit! Nuo alimmassa kuvassa olevat ja aiemman postauksen kodinhoitohuoneen sininen kaappi myös.

    VastaaPoista
  2. Kummasti tuo aurinko auttaa kuvauskohteiden löytämisessä... Tai ainakin saa kaunimpia kuvia. ;)

    Mä olen kappimaanikko. En ehkä kehtaa tunnustaa tän talon kaappisaldoa... ;)Ehkä joskus tulen kaapista kaappien suhteen.

    VastaaPoista