Minua on hiukan ärsyttänyt yläaulan tilanne. Se on ihan hyvän kokoinen tila, ihan kauniskin ja jäänyt jotenkin paitsioon, läpikulkuun ja tavaroiden kasaamiseen käytöltään. Aiempi odotustilan penkki oli kyllä kiva ja kaunis, mutta... Ei se kyllä houkuttanut istahtamaan, etenkään siksi, koska se oli aina ihan armottoman täynnä kaikkea. Joten kun sisko ilmoitti laajentavansa bisnestään ja lupasi huolia sen penkin pitkään lainaan kauppaansa, olin kovasti tyytyväinen. Ikeaankin ilmaantui vielä sopivasti myyntiin edullisia lepakkotuoleja, joten mies haki ne samalla kuin tytön kirjahyllyn.
Ja arvatkaapa mitä! Nyt tuossa aulassa näkyy jatkuvasti joku istumassa, lukemassa ja oleilemassa. Ihan siksi, koska siinä on pari mukavaa tuolia ja kiva olla. Vielä joskus siihen tulee myös televisionkatselupaikka, mutta ei vielä. Sitä ennen pitäisi keksiä tuolien väliin kortinpeluuseen soveltuva pikkupöytä Se Hayn blogipöytä olisi itse asiassa oikeinkin sopivan kokoinen, toisena vaihtoehtona Componibili. Jos siis haluaisin osallistua blogibingoon. Oikeastaan toivon keksiväni jotain vähän omaperäisempää. Kiirehän tässä ei ole minnekään.
Lepakkotuoli on mahtava paikka istua ja lueskella!
VastaaPoistaNiin on. Ja onneksi tuli hankittua noita kaksi niin ei tule lapsille isompaa tappelua. ;)
PoistaHöh, ensimmäinen yritys ei tullut läpi. Uudelleen: Jättekivat! Tule meillekin sisustamaan! :)
VastaaPoistaKiitos. :) No tottakai. Sisustaminen on hauskaa. ;)
Poistatulevatko nuo tuolit valmiina, vai saako koota itse? Mietin lähinnä kuljetusta...
VastaaPoistaSaa koota itse ja paketti on aika kohtuukokoinen.
Poista