Naistenpäivä alkoi kaatosateella (ja yhden naishenkilön kiukulla), mutta aika nopeasti aloi päivä paistaa kirkkaammin kuin aikoihin. Oi, mikä auringonpaiste! Pikkuisen tuuli, mutta tuulikin oli lämmin. Jotenkin tuntuu aivan käsittämättömältä, että nyt on vasta maaliskuun alku. Krookukset ovat kylmimmässäkin kukkamaassa jo komealla alulla ja puissa on pulleat silmut. Toivon tosiaan, että takatalvi ei yllätä... Kaikesta kurasta huolimatta aikaisessa keväässäkin on puolensa.

Illasta leivoin saunan jälkeen suklamuffinsseja muiden naispuolisten perheenjäsenten kanssa. (Melkein kestivät hermotkin tuota nuorempaa assaria, mutta vain melkein.) Muffinssien takana kyyhöttävät miehen tuomat naistenpäivän kylvöpavut, joita laitettiin aamulla kasvamaan suurella hartaudella ja juhlallisin menoin. 

Neilikka oli pikkutyttöjen naistenpäivän rehu. Nuorempi neito oli kukkakaupassa tarrannut ovenpieliin ja kieltätynyt poistumasta ilman juuri tuota neilikkaa. Ilmeisesti meillä jokaisella on lempikukkamme ja pikkuneiti on syvästi ihastunut neilikoihin. Kukkakaupassa tie vie epäröimättä neilikkamaljakolle, jos neidolla on lupa valita. Isompi tyttö puolestaan ostaa aina ruusuja, mitä isompia ja punaisempia, sen parempi.

Muhu-neulekin on edistynyt pikkuisen. Hyvin pikkuisen. Nuorella terminaattorilla on vaihteeksi ollut kierroksia tarjolla sen verran, että neidin aikana ei perusneuleita kummempaan kykene ja sitten, kun neiti nukkuu, nukkuu äitikin, koska yöt sujuvat rattoisasti ihan muuten kuin nukkuen. Kuulemma pitäisi opetella elämään lapsen suhteen tässä ja nyt ja unohtaa vaiheiden ohimenemisen odottaminen, mutta ihan rehellisesti sanoen antaisin aika paljon, jos jossain vaiheessa olisi luvassa hiukan seesteisempi vaihe...

Mutta joka tapauksessa. Mukavaa naistenpäivän iltaa ihanill naisille. Parantukoon naisten asema ja olot kaikkialla päivän alkuperäisen tarkoiuksen mukaisesti.

Pullantai!

Olipas käydä ohraisesti! Aloin eilen illasta mietiiä, että mihinkähän aikaa vuodesta sitä laskiaista vietetäänkään. No, kuukkeli vinkkasi ystävällisesti, että tähän aikaan vuodesta. Eipä siinä sitten muuta kuin aamulla pullataikinaa pyörittelemään ja iltapäivällä kylään kermakaupan kautta, että saimme laskiaispullia. Hyviä olivat taas kerran.

Arkivehnänen

5 dl vettä

50 g tuorehiivaa tai 2 pss kuivahiivaa

2 dl sokeria

2 tl kardemummaa

ripaus suolaa

12-15 dl jauhoja

150 g margariinia

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (tai vähän lämpimämmäksikin, jos käytät kuivahiivaa). Liuota hiiva nesteeseen, lisää sokeri, kardemumma ja suola. Ala lisätä jauhoja taikinaan reippaasti puuhaarukalla sekoitellen. Lisää loppuvaiheessa pehmeä margariini. Lisää jauhoja voimakkaasti alustaen niin pitkään, että taikina on pehmeää, mutta irtoaa käsistä helposti. Pullataikina saa olla mieluummin liian pehmeää kuin kiinteää, että pullista tulee kuohkeita. Anna taikinan nousta lämpimässä pyyhkeellä peitettynä 20-30 minuuttia.

Leivo pulliksi, kohota n. kaksinkertaisiksi, voitele munalla ja ripottele sokeria päälle. Paista 200 asteessa n 10 minuuttia. (Voit toki leipoa taikinan myös pitkoiksi, kransseiksi tai korvapuusteiksi.)

Ohje on peräsin keittokirjasta, jonka äiti antoi minulle, kun lähdin kotoa opiskelemaan. Kirja taitaa olla nimeltään Uusi keittokirja ja se on kyllä ollut hyvä yleiskeittokirja. Kurkin siitä edelleen välillä inspiraatiota arkiruokaan niinä hetkinä, kun pää lyö tyhjää vaikka miten tuijottelisin jääkaapin sisältöä. 

Olen kokeillut muitakin pullaohjeita, mutta jostain syystä tuo on tähän mennessä ollut toimivin. Minulle pullan leivonnassa on tosin aina olemassa pieni taustahaave. Muistelen leipoessani edesmenneen mummuni pullapitkoja. En tiedä, miten mummu taikinan teki, mutta pulla oli päältä tummaa, sisältä valkoista, kiinteää ja pehmoista yhtä aikaa ja mummu kuivasi ylijääneet palat ihaniksi korpuiksi, joiden veroisia ei kenenkään muun pullasta vain saa aikaiseksi. Kyllä kaduttaa, että en koskaan ymmärtänyt kysyä mummulta leivontavinkkejä. Ihan jo siksikin, että mummua kysely varmasti olisi ilahduttnut. Ilahdutti tosin varmaan sekin, että pulla tahtoi hävitä tarjoilulautaselta kahvipöydässä melkoisen vauhdikkaasti.

Kävimme tänään koskikävelyllä oikein valoisaan aikaan. Jotenkin on vallan ällistyttävää tajuta, että vaikka lunta on enää ihan satunnaisina pälvinä ja ilmassa tuoksuu kevät, on vasta maaliskuun alku. Koski kuohuu jo reippaasti ja pikkuneiti oli kovasti hämmästynyt alimman kuvan sillalla yrittäessään selvittää, miksi vesi pomppi toisella puolen siltaa ja toisella sitte taas ei.

Aika poikkeuksellinen talvi. Mies kaivoi polkupyörätkin kellarista. Eivätpä ne siellä kauaa ehtineet oleskella. Vaihtoi myös kesäkumit alle, kun katseli sääennustuksia ja kuivia teitä ja totesi, että nastat ovat lievää pahempaa liioittelua tällä säällä. Saa nähdä onko moisesta hurjuudesta seurauksena perusteellinen lumimyrsky ja takatalvi. Pulkkia ja lumilapioita emme sentään palauttaneet vielä ensi talvea odottamaan.

Toisaalta tälläisessä keskieurooppalaisessa talvessa on lämmityskulujen suhteen puolensa. Toisaalta surettaa lasten puolesta, kun lumileikit jäivät melkoisen vähiin; Hiihtämään emme ehtineet kertaakaan ja luistelemaankin vain jonkun kerran. 

Niin ja se hiihtoloma. Eipä vaikuttanut lumen puute tekemisiin. Pikkuneiti sairastui maanantaina ja vietinkin seuraavat kolme päivää aika tiukasti sohvaan sidottuna pinen kuume- ja vatsakipupotilaan lohtuna. Pois ei saanut mennä ja vain äiti kelpasi. Isommalle löytyi onneksi mummulapaikka viihdykkeeksi. Yhdessä emme ehtineet tehdä mitään mukavaa, jos vanhan mummun synttärikyläilyä ei lasketa. Onneksi neiti tervehtyi niihin mennessä.

Rapsuttelua

Liityin tuossa yhteen fb-ryhmään ja jotenkin alkoi syyhyttää sormia päästä vähitellen oikeasti tekemään jotain. Niinkuin esimerkiksi poistamaan olohuoneessa oleskelevasta astiakaapista Miranolit pinnasta ja myöhemmin sutikoimaan siihen kauniimpaa maalia. Vähemmillä raidoilla varustettuna... Kaappi tuli meille talon mukaa. En tiedä kuuluuko se talon alkuperäiseen varustukseen, mutta siellä se suureksi riemukseni nökötti kellarissa.

Tutkiskellessa löytyi tälläinenkin muistiinpano laatikon alapuolelta.

Ja tämä viittaisi siihen, että kaappi saattaa olla hiukan vanhempaa tuotantoa kuin alun alkaen olen ajatellut. Mutta pitääpä ottaa mitat ja tilata tuohon uusi vedin. Nyt jo uskaltaa, kun neiti tihuleisson alkaa olla ohittanut todennäköisen maljakoidensärkemisiän. Eipä silti, ei vetimettömyys haitannut yhtään, kun tuo joskus juuri ja juuri seisomataitoisena kävi nyppimässä oven auki ja paiskasi maljakon eteensä sirpaleiksi ja aiheutti äidilleen suunnilleen sydänhalvauksen.

Aluksi ajattelin, että kaappi on ollut kaksivärinen, terraa ja vihreää, mutta tarkemman tutkimuksen perusteella taidan kuitenkin päätyä siihen, että alkuperäinen väri on ollut tuollainen jugend-vaikutteinen, tumma, vanha  vihreä. Mikä on oikeastaan aika ilahduttavaa, koska se sopisi hyvin muuhun kalustukseen.

Oikeastaan on kyllä hyvä, että kesään on vielä aikaa, koska seuraavaksi pitäisi päättää maalilaatu (pieni ituhippi minussa päätti hylkiä Empireä ja mietiskelee temperamaalien sopivuutta), vihreän tarkka sävy ja se, miten sen saa sekoitettua ja tekniikka, jolla Miranol lähtee. Toisaalta tekisi kovasti mieli yrittää säilyttää tuo alkuperäinen vihreä pohjalla. No, ainakin pyrin säilyttämään raidan, josta näkyy entisen maalikerrokset ennen tätä korjausta. 

Kerroin jo miehellekin, että kevään ensimäinen pihatyö on (sen ojankaivuun ohessa) laatoitetun alueen rakentaminen etupihalle ja pyörällisen työskentelyalustan rakentaminen minun askartelujani varten. Jotta heti kun saan kaapin tyhjäksi, pääsen etupihalle suorittamaan työnäytöstä hämmästyneiden ohikulkijoiden iloksi. Mahtavat kyllä ilahtua...

Niin ja voisin ehkä muistutta itseäni myös siitä, että ulko-ovien kunnostus jäi hiukan vaiheeseen. Sekin olisi hyvä saattaa loppuun.

Puutarhaunelmia vol jotain

Eikös näytäkin viehättävältä takapihallamme sijaitseva Babylonin kuuluisa kohta jokea pitkin pois kelluva kasvimaa? Jotenkin alkaa olla aika selvänä kesän ensisijainen pihahomma ts. kaivanto kohti ojaa, sora ja salaojaputkitus... Samalla vaivalla voisi varmasti tehdä pohjat kasvihuonetta varten. Sekin kun tulee joskus sijtaitsemaan tuon nykyisen lätäkön tienoilla. Jotenkin epäilen, että soistuva maasto ei vältämättä ole lasiseinäiselle rakennukselle ihan terveellisimpiä eikä vakaimpia pohjia. Joten ohjelmassa tulee olemaan lapiointia ja myös pienimuotoista maansiirtoa. Mikä tulee olemaan vallan hilpeää, koska tontti on tyypillistä joenrannan jankkoa. No, kukaan ei onneksi ole sanonut, että oja on kaivettava yhdellä kertaa... Toisaalta olisi mukava saada homma hoidetuksi ennen kylvöaikaa. Hmh. Pitää miettiä.(Niin ja siis minä tuskin kaiva, soraa saatan kyetä levittämään apuna. Savelle olen tunnustanut häviöni jo kauan siten.)

Lohduksi päätin aloittaa lopultakin kirjoneulesukat Muhun sukkien ohjeella. Voi tosin olla, että teenkin säärystimet, mutta tuollaiset kuitenkin. Värikkäät ja ihanta. Päättelemistä odottavat muut työt kyllä yrittiviä vinkua jotain kirjahyllyssä, mutta päätin, että nyt on aika tehdä jotain oikeasti hauskaa ja sitähän se on. Jostain syystä rakastan kirjoneuleiden tekemistä. Joka kerta joudun purkamaan, mutta edes se ei ärsytä. Puran ja teen uusiksi ja poden sunnatonta iloa kauniista lopputuloksesta. (Illan mittaan pääsin kyllä tuohon kirjoneuleosionkin asti.)

Aika vähän sanomista. Alkaa olla sen luokan sairastelumaraton perheessä takana, että hiukan alkaa kypsyttää. Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä joukkoon liittyi vielä vatsaflunssa. Sellainen, joka ei ilmeisesti ihan pienellä suostu edes poistumaan. Saako kirota? Tai jotain... No, kävin kuitenkin vähän kuvaamassa. Koski kuohuu vuodenaikaan nähden melkoisen komeasti ja pieni määrä lisälunta pehmensi ja valkaisi vaihteeksi maisemaa. Mordorin torni oli kai jotenkin muuttanut vanhan myllyn raunioihin.

Uusi maatuska ja pakkopullatulppaanit

Pitkästä aikaa maatuskakokeilmanikin karttui. Yleensä näistä viilukoristeisista neidoista pyydetään aika tähtitieteellisiä summia, mutta satuin kohdalle, kun joku halusi päästä moisista eroon ihan siedettävään rahaan. Joten nyt on tätäkin lajia hyllyssä.

On aika hauska huomata, miten suhteeni maatuskoihin on muuttunut. Alussa ostin melkein kaikki kohdalle osuvat nuket, nyt olen jo muodostanut asiaan jonkinmoisen keräilijän suhteen. Minulla on lempityyliset maatuskat, hankin niitä enää vain harvoin. Oikeastaan vain silloin, kun kohdalle osuu nukke, jollaista minulla ei ole tai josta muuten vain tykkään kovasti. Sitä peruskokoelmaa olen jo pyrkinyt harventamaan siltä osin kuin noita tavanomaisempia on useampia kappaleita. Niin ja talouden upouudet maatuskat ovat enemmän lasten leluja, minun maatuskoillani ei suuremmin leikitä.

Sitten se pakkopulla. Tulppanit. Sisko toi ystävänpäiväylläriksi ihanan kimpun. Pakkopullaa blogissa tai ei, jotenkin tulppaanien mukana tulee aina vähän kevättä.