tiistai 8. tammikuuta 2013



Treenailin pihalla uuden kameran kanssa. Tosiasiahan on, että tuollainen keltainen katuvalovalaistus on varmaan hankalin mahdollinen kuvauksen kannalta (jos ei sitten hankkiudu jäähalliin harjoittelemaan) ja valon määräkin oli vähintäänkin rajallinen. Mutta tulihan tutustuttua lisää kameran kanssa. Eiköhän meistä kaverit tule vähitellen.

Päivällä katselin hetken Leila leipoo -ohjelmaa. Ohjelma jäi kesken, kun piti lähteä itse leipomaan. Tein melkoisen simppeleitä murukeksejä, joiden ohjeen löysin kirjasta, jonka nimeä en nyt muista, mutta jossa on kaikenmoisia lahjaleivonnaisia ja pakkausvinkkejä niille. (saatan jaksaa täydentää joskus tähän kirjan nimen)

Kookos-kaurakeksit (n. 30 kpl)

2 dl kookoshiutaleita
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g sulatettua margariinia
1/2 dl vettä
2 rkl siirappia (korvasin hunajalla)

Sekoita kuivat aineet keskenään, sekoita rasva, vesi ja siirappi ja sekoita kuiviin aineisiin. Pyörittele palloiksi ja litistä pikkuleiviksi. Paista 175 asteessa n 10 min. Anna jäähtyä pellillä. Säilytä jääkaapissa tai tiiviskantisessa purkissa.

Samalla uuninlämmittämisellä paahdoin pari paprikaa, kuorin ne ja tein marinoituja paprikasuikaleita. Ne ovat ihan herkkua. Samaan mielenhäiriiöön tein myös linssi-kesäkurpitsamuhennosta, josta siitäkin tuli erinomaisen hyvää. Joinain päivinä kokkaaminen on mukavampaa kuin toisina...

10 kommenttia:

  1. Hyviltä kuulostavat ruuat. Ja kaunis tuo toinen kuva. Tuollaisiin maisemiin haluaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä oikeasti kaupungin kauneinta aluetta. Enkä ole mielipiteeni kanssa yksin. :)

      Poista
  2. *potkukelkkakateus*

    Oot kyllä mahoton kokki! Kaikkia mahollisia juttuja - vaikka kookos on iso nounou, niin nuo muut söisin heti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potkukelkka on kyllä aika huippukeksintö. :) Mä tykkään ruoanlaitosta, tosin kyllä meillä pidetään lapset tyytyväisinä syöttämällä välillä ihan nakkeja ja muusia tai nuudeleita. ;)

      Korvaa kekseissä kookoshiutaleet kaurahiutaleilla. Luulen, että ohje toimii niinkin. Suklaatakin noihin voisi hyvin lisätä. Hmmm....

      Poista
  3. Taas tuo ihana silta ja miten kaunis talvinen kuva ja miten kaunis valo kuvissa! Ylempi kuva on myös ihanan talvinen (toisin kuin täällä Turussa eilen; meillä tuli räntää, eikä ihan vähän tullutkaan, grr... lunta talvella eikä mitään vettä tai vesilunta, mut joo, tää sijaintihan se). Potkukelkkailu voisi olla myös ihanaa *kadehtii hieman*.

    Tosi kiva tuo alemman postauksen vessan sisustuspiristys, erityisesti tietty peili, mutta kaikki muukin. Mikä siinä muuten onkin, että niitä parempia pyyhkeitä (tai lakanoita yms) säästelee silleen kummasti? Tunnistan tuon itsestäni ja olen kovasti opetellut siitä pois sekä myös luopumaan liioista "nämä menee vielä lattiankuivaukseen" -pyyhkeistä, semmoisia kun ei kerrostalossa ihan mahdottomia määriä tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silta on kyllä ihana ja etenkin saari sen takana. ;) Mulla ei yleensä ole ollut tapana pihtailla liinavaatteiden käytön suhteen, hämmästyinkin kovasti kun tajusin säilöväni kauniita pyyhkeitä jotain hämäräksi jäänyttä tarkoitusta varten. ;)

      Poista
  4. Tästä tulikin sopivasti tämän päivän välipalaleivonnaisresepti. Tiedän jo etukäteen, että maistuvat kaikille.
    Oikein onnellista talvipäivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa talvenjatkoa ja toivottavasti keksit maistuivat. :)

      Poista
  5. Upea tuo aitakuva! Ja keksejäkin voisimme kokeilla vähän meille sopivaksi tuunaten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Noista varmasti on helppo saada pienellä erilaisia versioita, jopa niitä muitakin tonton-sarjaan sopivia.

      Poista