sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Huvila



Kävin tänään uimarantareissulla pikapikaa kuvaamassa vanhan, ihanan hirsihuvilan ennenkuin se puretaan ja siirretään muualle. Jotenkin sääli, että kaupunki ei ole halunnut pitää tuota kunnossa eikä (muka) ole keksinyt tuolle kaunottarelle mitään käyttöä.

Muistan, miten olen lapsena ollut monessa illanvietossa tuolla huvilalla. Muistan miten kaunista tuolla oli ja miten viehättävä rinnepiha vielä parikymmentä vuotta sitten oli. Nyt kaikki on rikottu ja päästetty ränsistymään, suoranaisesti siis kutsuttu ilkivallantekijät paikalle. Suunnilleen vuosi sitten tuolta rikottinkin kaikki irtain, vanhat huonekalut, ikkunat, kaikki, mikä hajalle saatiin. En pysty ymmärtämään. Nyt vanha huvila on myyty yksityishenkilölle, joka ilmeisesti siirtää sen omille mailleen. Mukavaa, että talo sentään säästyy, sääli, että se ei enää ole kaunistamassa ulkoilureittiä... 

Sovin lapsen kanssa, että käymme joku päivä retkellä katsomassa huvilaa. Hänkin haluaa nähdä sen kunnolla ennenkuin se häviää. Samalla voisimme vaikka käydä paistamassa makkara laavulla, jos se on saatu (yllätysyllätys) ilkivallan jäljilä kuntoon. Mutta kylläpä tuntuu hyvältä tuo, että olen tainnut saada siirrettyä rakkauteni ja kiinnostukseni vanhoihin rakennuksiin myös lapseeni.

5 kommenttia:

  1. Meidänkin kylällä on muutamia vanhoja taloja jotka annetaan ajan myötä ränsistyä. Se on surku, ajatellen niitä ihmisiäkin jotka aikoinaan ovat talot rakentaneet omin käsin.
    Tuossa kuvan talossa on kaunis harjakatto, tulee ihan Pepin Huvikumpu mieleen :)

    VastaaPoista
  2. oijoi mikä huvikumpu. Sääli teitä ja muita, mutta onni uutta omistajaa! Aivan mahtava ja ihana. Itsekin itkisin krokotiilin kyyneliä jos olisin paikallinen.

    VastaaPoista
  3. Taina: Juu, hyvin paljonhan tuossa on Huvikumpua, etenkin nyt, kun se on noin ränsistynyt.

    Saariston kasvatti: Kyllä mä kuitenkin yritän iloita siitä, että talo kuitenkin säilyy edes jossain. Toivottavasti uusi omistaja oikeasti haluaa palauttaa ikkunat ja muut yksityiskohdat entiselleen.

    VastaaPoista
  4. Arrrghhhhh mua niin raivostuttaa tää nykymeininki. Kaikki vanha kaunis matalaksi vaan ja uutta laatikkoa tai elementtiä tilalle. Hyvästi vanhat tilavat humisevat maisemat ja tehokasta tilalle..

    Täällähän tota samaa jätetään ränsistymään ja puretaan vimmaa on ollu jo muutaman vuoden ajan.

    VastaaPoista
  5. No täällä toi vanhan pystyynmädättäminen ja tuhoaminen on jo perinne. Tai no, ei se niin tarkkaa ole, onko niitä edes tarvinnut mädättää. Purkuun vaan ja uutta ja "komeaa" tilalle... Tosin tuonnehan ei edes tule mitään tilalle. Tuohan on siis luontopolun varrella, vuokrattavan saunallisen kokoustilan naapurissa. Mut ei ole käyttöä eikä rahaa, ei...

    VastaaPoista