tiistai 10. syyskuuta 2013



Minulla on edelleen vähän ankeuttaja kylässä. Oman ajan kaipuu on ollut kova, järjestynyt määrä sitten aika lailla olematon. Tekisi mieli piirtää, ommella, tehdä kaikenlaista, mutta iltapäivisin, kun pikkutermiitti nukkuu, olen ollut itse niin väsynyt, että olen nukahtanut neidon viereen ja sen jälkeen iskee päiväunipöpperö ja juutun useimmiten peiton alle television seuraan. Itseään ruokkiva kierre. Pitäisi varmaan hankkia jokin kestonipistin, että en aina torkahtaisi.

Mutta sivupihan nurmikko kasvaa kohisten. Toivoa on, että ensi kesänä meillä on siinä jo ihan kunnollinen, tiheä nurmi. Kukkapenkissä yleensä viimeisenä vallitseva syysasterikin alkoi viimein kukkia. Tosin tänä vuonna kukkii vielä moni muukin. Jopa yksi pikkuinen ruusu, jonka pelastin kaupan ilmaishyllystä. Mutta alkuviikosta kaivoin maahan kukkasipulit ja tänään perkasin (ehkä) viimeisen kerran tänä vuonna rikkaruohoja vähemmälle. Rikkaruohojen kitkeminen on yleensä takuuvarmaa ankeuttajankarkoitinta, hiukan se auttoi tälläkin kertaa.

Kaikkein eniten ärsyttää, että minulla olisi monen monta ompeluprojektia, jotka haluaisin saada tehtyä, mutta en vain saa aikaiseksi, vaikka pitäisi. Pienempi neito ei ole ilmeisesti kuullut siitä, että lapset muuttuvat vähemmän vaativiksi kasvaessaan ja tihuloi entisenkaltaisella innolla aina tilaisuuden tullen. Isomman tytön syntymäpäivätkin lähestyvät ja aikaansaavuuteni on niidenkin suhteen suunnilleen nollassa. Mistähän sitä saisi itsellen kehitettyä jonkinmoisen energiabuustauksen? Sellaisen, jolla olisi ihan duracell-pupuna jouluun, tai vaikka saman tien ihan kevääseen asti. Nyt minä olen vain ihan blääh. Akuissa on latinki turhan vähissä.

Pyydän anteeksi valivalia ja yritän ryhdistäytyä. Jospa seuraavan postauksen minä ei ole enää ihan näin pahasti pelkkä vetisenä harmaantuva tiskirätti.

---------------------------------------------------------------------------

Mistä tulikin mieleeni!!! Wanhassa mummulassa on arvonta! Ihanaisia Susannan työhuoneen tuotteita. Ehdottomasti kannattaa piipahtaa sekä blogissa että osallistumassa. :)

4 kommenttia:

  1. Saa valittaa. Blogit on sitäkin varten, että saa välillä vähän känkkäränkkäillä. Aikuisillakin on oikeus siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onneksi alkaa jo vähitellen pahin olla ohitse. ;)

      Poista
  2. Syksy näyttää aiheuttavan jotain kummaa energiavajautta lähes kaikilla, olispa joku piuha jonka liittää kylkeen ja ladat vähän virtaa! Me voitais pitää leipomispäivä silloin keskiviikkona, kun tuun. Yhdessä on mukavampi puuhailla ja saa aloitettuakin asioita! Saadaan sitten keskiviikkonakin jotain herkkua vatsaan ja mieltä iloisemmaksi! :) Tsemppihaleja siskoseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Yritetään keksiä piristystä. :)

      Poista