maanantai 16. huhtikuuta 2012

Toivelistaa terassille



Lienen mainostanut, että meillä on ensi kesänä remonttilistalla sisäänkäynnin rakentaminen ja siihen yhteyteen tulee pieni oleskeluterassi. Innostuin jo haaveilemaan kaikesta ihanasta, mitä terassille voisikaan tuoda. Pari ekotuolia löhöilyä varten. Ikeasta tarjoiluvaunu lepotuolien viereen laskutasoksi ja kukkapöydäksi, Ikean raidallinen huopa vilpoisia iltoja lämmittämään, Finlaysonin Taimi-istuityynyt pepun alle, ruokapöydän ympärille ehdottomasti nuo keltaiset Roxö-tuolit ja pari harmaata jakkaraa varatuoleiksi. Ihanaksi turhuudeksi vielä Finnish design shopista tuo kauan kuolaamani  Normann Copenhagenin talolyhty

Enää puuttuu vain pöytä, joka onkin hiukan tiukempi tapaus. Terassiosasta ei tule suurensuuri, joten pöydän pitäisi olla normaalia kapeampi, jotain 60-65 cm luokkaa, pituuden maksimista ei ole hajuakaan. Voi olla, että päädymme rakentamaan sen itse. Tuolla takapihala on kyllä pitkään pihalla viihtynyt ja erittäin kauniiksi harmaantunut lankku, jonka jalostamista olen miettinyt jo pidempään. Se voisi toimia pöytälevyn aihiona. Metallisten, mielellään mustien jalkojen löytäminen voikin taas olla vähän enemmän vaivaa vaativa asia. Mutta mietitään. 

Itse asiassa on hyvin paljon mahdollista, että terassin rakentaminen venyy sen verran, että tosiasiassa sen sisustaminen on ajankohtaista vasta vuoden päästä kesällä, mutta ainakin on suunniteltu... Hartaasti.  Toimenpidelupahakemukset on kuitenkin jo toimitettu hyväksyttäviksi ja piirustuksetkin valmiina. Eikös se ollut niin, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Olenpas mä muuten mustavalkoisela tuulella tänään...

4 kommenttia:

  1. No WAU noista kelpais ihan jok'ikinen meillekkin!!

    P.s. Sisko soitti äsken ja kertoi kävelevänsä juuri Union Jack tyyny kainalossa kohti kassoja! :)

    VastaaPoista
  2. Ooooo... :) Kiitos!!!! Laitahan mulle tilinummeroa ja kustannuksia, kun tiedät ne. Sulla lienee mun sähköpostiosoitteeni tallessa?

    VastaaPoista
  3. Terassihaaveita elätellään täälläkin. Mulle on selvää vasta se, että haluaisin sen olevan liuskekivestä tehty.

    VastaaPoista
  4. Liuskekivinen terassi olisi kyllä tosi ihana <3

    VastaaPoista