torstai 31. toukokuuta 2012



Minä olen nähtävästi jumittunut  kasvi- ja luontokuvaukseen. Toki lapsiakin tulee kuvattua, mutta ovat mokomat nykyisin niin vauhdikkaalla tuulella, että kuvaaminen on aavistuksen tuskaista ja tulokset laihanlaisia tasoltaan. Käsityöt ovat taas puolestaan olleet hiukan telakalla, koska olen väsyttänyt itseni pihatöissä aika perusteellisesti. 

Pienempi neiti on harrastanut aikaisia aamuherätyksiä ja pakko tunnustaa, että minulle klo kuusi aamulla ei ole ihan suosikkiaika aloittaa päivää, etenkään kun ihan hyvin voisi nukkua seitsemään. Tuskaista olla itse iltavirkku, kun lapsi on selkeästi aamuihminen.

Isomman neidin eskari lähestyy loppuaan. Ihan pian meillä onkin oikea koululainen taloudessa. Eskarin loppupää tuntuu olevan aika raskas hoidettava neidolle. Välillä tunnen asuvani Absurdistanissa, sen verran värikkäitä keskusteluja ja kertomuksia on viime aikoina käyty neidin kanssa. 

Välillä on tullut harrastettua myös itsetutkiskelua. Ihan jo siksi, että joskus huomaa, että juuri se piirre, joka lapsen käytöksessä erityisesti ärsyttää, on piirre, joka on peritty ihan itseltä. Meillä pahin ärsytyksen aihe tahtoo olla kärsimättömyys. Pakko sanoa, että ajoittain taloudessa on hiukan kireähkö tunnelma, kun hyvin kärsimättömällä luonteenlaadulla varustettu neiti ottaa yhteen vaatteiden vetoketjujen kanssa eikä halua osata mitään, mikä vaatii pientä omaa panostusta, ja vielä lyhytpinnaisempi äiti yrittää olla kilahtamatta totaalisesti... Olen huomannut, että vanha totuus siitä, että lapset kasvattavat vanhempiaan ihan yhtä paljon kuin vanhemmat lapsiaan, on melkoisen totta.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!

    Onko tuossa ensimmäisessä särkynyt sydän tai verenpisara? Onko niitä muunkin värisiä kuin punaisia? (huom: en googleta ja päde tiedoilla, joita ei ole :)) Oli mikä kukka tahansa, niin kaunis on.

    Perhosen siipeä voi melkein koskettaa... upea kuva!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Ekassa kuvassa tosiaan on valkoinen särkynytsydän, Alba. Ihan mun suosikkejani kukkasista.

    VastaaPoista